Hiitolanjoen ennallistaminen valittiin Paras luontoteko 2021–2022 –kilpailun voittajaksi. Hankkeessa tehtiin vaikuttavaa työtä ja saavutettiin merkittäviä tuloksia luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Kunniamaininnan…
Yhteistyön konkreettisin teko on kosteikon rakentaminen Länsi-Uudellemaalle. Kosteikkoon rakennetaan HIFK-kirjainten muotoiset saaret. WWF ja jääkiekkoseura HIFK aloittavat monivuotisen yhteistyön, jonka…
Kivihiilen kulutus nousee maailmalla tänä vuonna ennätyslukemiin, kertoo Kansainvälinen energiajärjestö IEA. Järjestön arvion mukaan kivihiilen kulutus kasvaa tänä vuonna 1,4…
Kuntaomisteisia suuria kaupunkienergiayhtiöitä edustava Energiakaupungit ry ilmaisee vakavan huolensa Energiaviraston sähkön jakeluverkkojen valvontamenetelmien kehittämisestä. Uudet valvontamenetelmät valvontajaksoille 2024–2027 ja 2027–2031…
Kiinalainen pörssiyhtiö Shanshan aikoo rakentaa 1,3 miljardin euron akkumateriaalitehtaan Giga Vaasa -alueelle Mustasaareen. Syyskuussa eri mediat kertoivat kiinalaisyhtiön valmistelevan miljardiluokan…
Varhaiskasvatuksen tutkimuksesta osaamista ja oivalluksia ammatillisten oppilaitosten opettajille sai rahoitusta 56 244 euroa. Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä kasvatustieteiden laitoksen varhaiskasvatustieteen…
Rakennuselementtivalmistaja Lapwall suunnittelee isoa laajennusta Pyhännälle. Investointi voisi olla jopa yli 15 miljoonaa euroa, ja se toisi suoraan viitisenkymmentä työpaikkaa…
Laaja suomalainen tutkimuslaitosten, julkishallinnon, yritysten ja säätiöiden muodostama verkosto menestyi EU LIFE -ohjelman ilmastohankkeiden rahoitushaussa. Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hanke käynnistyy…
Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotietojen mukaan maankäyttösektori (LULUCF) pysyi päästölähteenä vuonna 2022 ja metsät olivat pienempi nettonielu kuin aiemmissa inventaarioissa. Maataloussektorilla kotieläinten ruuansulatuksen…
Pirkanmaan liitto on julkaissut ajantasaisen tilannekuvan vetytalouden nykytilanteesta ja mahdollisuuksista Pirkanmaalla. Myös paikalliselle vetyekosysteemille on valmisteltu käytännönläheinen toimintamalli. Pirkanmaan vetyekosysteemin…