Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai eilen maanantaina valmiiksi mietintönsä kahdesta sosiaaliturvaa heikentävästä laista: työttömyysturvan leikkauksista ja etuuksien indeksikorotusten jäädytyksistä. Perjantaina…
Suomen yrittäjyyskasvatus niittää maailmalla mainetta: vuoden 2022 GEM-raportti nosti Suomen ensimmäiseksi 50 maan yrittäjyyskasvatuksen vertailussa. Saman totesi Euroopan ammatillisen koulutuksen…
Suomi on määritellyt tavoitteekseen fossiilivapaan hyvinvointiyhteiskunnan ja hiilineutraalisuuden saavuttamisen vuoteen 2035 mennessä. Vihreä siirtymä onkin jo käynnistynyt, ja yhä tiukemman…
Luken ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä tuotettiin kaksi kansainvälistä kirjallisuuskatsausta, jotka tarkastelevat luontoperustaisten menetelmien hyötyjä. Ensimmäisessä kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin, miten luontoperustaiset menetelmät…
Tuotesuunnittelun ja logistiikkaratkaisujen teemoihin pureuduttiin 27. marraskuuta muovien kiertotalouteen tähtäävien PlastLIFE-hankkeen ja SPIRIT-ohjelman järjestämässä seminaarissa. Ratkaisuja muovin elinkaaren alku- ja…
Metsähallitus toteuttaa joulukuussa Evon retkeilyalueella maisemaa parantavia harvennuksia. Toimenpiteillä edistetään retkeilyalueen virkistyskäyttö- ja maisema-arvoja. Niemisjärvien ympäristöön on suunniteltu ylitiheinä kasvavien…
Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät viime viikolla väliaikaiseen yhteisymmärrykseen teollisuuden päästöjä koskevan direktiivin (IED) tarkistamisen yksityiskohdista. Tarkastusta käsittelevissä…
Pienet järvet ovat jäätyneet Keski-Suomessa, mutta suurten järvien selät ovat vielä avoimina tai juuri jäätymässä. Etelä- ja Keski-Suomessa jäänpaksuus vaihtelee…
Metsähallituksen Luontopalveluita ja Metsähallitus-konsernin yhteisiä toimintoja koskeneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen taustalla oli tarve sopeuttaa taloutta sekä uudistaa toimintaa.…
Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan Voiman voimalaitoksessa syntyvä lentotuhka on saanut ELY-keskukselta sivutuotestatuksen syvästabilointiin sekä metsälannoitekäyttöön. Status sujuvoittaa hyötykäyttöä, jolloin tuhka saadaan…