Tornator on liittynyt kansainväliseen UN Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. Yhtiö on omassa vastuullisuustyössään sitoutunut jo aikaisemmin Global Compactin kymmeneen vastuullisuus-periaatteeseen ja…
EU suunnittelee uutta pakkausasetusta kierrätyksen lisäämiseksi ja jätemäärän vähentämiseksi. Uusi asetus perustuu siihen, että pakkaukset käytettäisiin uudelleen sellaisenaan eli pakkaukset…
Palokin kosket Pohjois-Karjalassa halutaan ennallistaa. Se voisi auttaa pelastamaan Suomessa äärimmäisen uhanalaisen järvilohen ja erittäin uhanalaisen järvitaimenen. Järvilohi on saimaannorppaa…
Luontokato jatkuu, jos suojeltua pinta-alaa ei merkittävästi lisätä. Lisäksi Suomen luontotavoitteille tarvitaan selvät mittarit. Myös sen vaikutukset pitää arvioida, että…
Maatalousyhtymässä ovat Juha-Matti Laukkasen lisäksi osakkaina hänen vanhempansa Jouni ja Kaisu Laukkanen. Tilalla on loppukasvatuksessa kaikkiaan 400 lihanautaa ja peltoa…
Syksy on jo pitkällä, mutta Lappajärvessä on havaittu sinilevää. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus kertoo, että näin myöhäinen sinileväesiintymä on harvinaista, mutta ei…
Syksyn ohrasato on kevyttä, Ruokaviraston perjantaina julkistamat ennakkotiedot kertovat. Yhteenveto perustuu noin tuhanteen siihen mennessä tutkittuun näytteeseen. Rehuohran keskimääräinen hehtopaino…
Metsähallitus käynnisti tammikuussa Erä- ja luontoyhteisön, jossa jäsenet pääsevät vaikuttamaan niin maastossa kuin digissä olevien palvelujen kehittämiseen. Yhteisössä käydään keskusteluja…
Ilmastokriisi on osa nykytodellisuutta – ei vain tulevaisuuden uhka. Noin 90 % maailman maissa koetuista katastrofeista liittyy sään ääri-ilmiöihin, joiden…
Koululaisten terveys ja muuttuvat haasteet 2022 – WHO-Koululaistutkimus 40 vuotta on julkaistu 7.11.2023. Raportti sisältää vuoden 2022 tuloksia 5-, 7-…