Ennallistamisasetuksen täytäntöönpano Suomessa mahdollistaa moninaisia hyötyjä yhteiskunnalle ja luonnolle. Luontokato näkyy myös Suomen luonnossa metsissä, merissä, soissa ja sisävesissä. Arvokkaita…
Konkurssiasiamiehen toimisto laskee, että tammi–kesäkuussa 2024 asetettiin konkurssiin 1 599 yritystä. Konkursseja kertyi 273 enemmän kuin vuonna 2023 samaan aikaan.…
Algoritmien käyttö johtamisessa ja työntekijöiden valvonnassa on yleistynyt varastotyössä ja puhelinmarkkinoinnissa. Näillä toimialoilla työskentelevistä jopa 87 prosenttia johdetaan tietojärjestelmien avulla,…
Päätoimialoista teollisuuden luottamuksessa suunta ylöspäin, vähittäiskauppa selvässä laskussa. ”Yritysten luottamus ei vieläkään ole lähtenyt laajemmin vahvistumaan. Myönteistä on, että teollisuus…
Sitran teettämässä tutkimuksessa 60 prosenttia haastatelluista johtajista sanoo, että hallituksen jo lupaama tuki kannustaa lisäämään yrityksen omia tutkimus- ja kehityspanostuksia…
Raudaskylällä, Nivalan ja Ylivieskan puolivälissä toimii kuuden maanviljelijän omistama Ojasaaren Biokaasu oy. Sian ja naudan lietelantaa sekä naudan kuivalantaa ja…
Metsäkoneiden aiheuttamat vahingot Suomussalmen Hukkajoella näkyvät kilometrin päässä joen ylityspaikasta, kertoo Metsähallituksen luonnonsuojelun asiantuntija Eero Moilanen. “Pahiten tämä alue on…
Luonnonvarakeskus (Luke) on tuottanut uuden ilmastovaikutusdatasetin, joka mahdollistaa ruokapalvelu- ja ravintola-aterioiden hiilijalanjälkien laskennan ja tukee alan toimijoita kestävän kehityksen edistämisessä.…
EU-komissio hyväksyi maanantaina ehdotuksensa vuoden 2025 kalastusmahdollisuuksista Itämerellä. Ehdotus perustuu tieteelliseen arvioon, jonka mukaan useat kalastusalueet ovat erittäin vaikeassa tilanteessa.…
Metsähallituksen Luontopalvelut on vienyt Pohjois-Lapin luontoon tunturihaukalle soveltuvia, avonaisia pesälaatikoita parisenkymmentä. Ensimmäiset keinopesät vietiin maastoon vuonna 2006, sen jälkeen keinopesiä…