Helsingin kaupunki tiedotti 2.5.2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta. Tietomurron selvitystyötä on jatkettu kaupungin ja ulkoisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Kaupunki…
Venäjän harjoittama GPS-häirintä ei ole toistaiseksi haitannut puunkorjuuta itärajan tuntumassa. Yrittäjien mukaan työt eivät pysähtyisi, vaikka häirintä voimistuisi. ”En ole…
Ympäristöministeriö on myöntänyt yhteensä 858 801 euroa valtionavustusta kahdeksalle hankkeelle, jotka kehittävät keinoja vähentää rakennetun ympäristön päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen.…
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vierailee tänään 13. toukokuuta Tukholmassa. Vierailulla hän tapaa Ruotsin ilmastoministerin Romina Pourmokhtarin ja energiasta vastaavan…
Lapin jokien odotetaan saavuttavan tulvahuippunsa viikonvaihteessa. Lapin ely-keskuksen johtavan vesitalousasiantuntijan Niina Karjalaisen mukaan ennusteet näyttävät, että huippu ajoittuisi mahdollisesti jo…
Tutkimuksen mukaan autojen päästöissä oli huomattavia eroja, vaikka ne olivat samassa päästöluokassa. Tutkimuksessa havaittiin, että bensiiniautosta, jossa ei ollut hiukkassuodatinta,…
Riittääkö virtuaalinen metsä tuomaan samanlaista virkistystä kuin oikea metsä? Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hybridiluonto-hankkeen mukaan voi, ainakin melkein. ”Erityisen kiinnostavaa oli se,…
Viimeinen lypsykarjatila Pohjois-Karjalan Kolilla lopetti hiljattain. Vielä 1970-luvun puolivälissä yli sata maatilaa kylällä tuotti maitoa. Lieksan Kolilla ikänsä asunut Matti…
Metsähallituksen metsätalouden lajistoasiantuntijoiden johdolla toteutetussa hankkeessa selvitettiin uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten lajien esiintymistä valtion monikäyttömetsissä. Tieto lajistosta ja lajien elinympäristövaatimuksista…
Hyvä Sampo! Vuosittaiset ammattitaidon SM-kilpailut järjestetään 20. – 23.5.2024 Kuopiossa ja Saimaan ammattiopisto Samposta lähtee peräti seitsemän opiskelijaa kilpailemaan viidessä…