Uusi kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat tasaisesti huolissaan monista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tutkimuksen mukaan yli puolet kansalaisista oli huolissaan julkisen talouden…
Niin eurooppalaisten kuin kansallisten kiertotaloustavoitteiden myötä uusiomateriaalien ja -tuotteiden käyttö kasvaa. Käytämme jo nykyään kierrätettyjä materiaaleja rakennusttuotteiden valmistuksessa, mutta niiden…
Tervolan kunnantalolle kokoontuneet kolmisenkymmentä ihmistä eivät lämpene ajatukselle, että Ranualle suunnitellut kaivoksen jätevedet laskettaisiin Kemijokeen. Suhanko Arctic Platiniumin suunnitelma vaatii…
Lainmukainen lastensuojelun järjestäminen onnistuu vain Etelä-Karjalassa ja Helsingissä, käy ilmi THL:n tuoreesta tilastosta. Lastensuojelun henkilöstömitoitusta tiukennettiin vuoden 2024 alussa niin,…
Brunberg on solminut ilmastokumppanuuden Porvoon kaupungin kanssa osallistuttuaan Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaan hankkeeseen, jonka ensimmäinen kierros alkoi lokakuussa 2023 ja päättyi…
T-Median toteuttama yliopistojen Luottamus&Maine 2024 -tutkimus selvitti: Suomen hyvämaineisimmat yliopistot ovat LUT, Maanpuolustuskorkeakoulu ja Aalto-yliopisto. Tampereen yliopisto teki suurimman mainenousun…
Kansallinen ympäristön seurantastrategia on siirtynyt toimenpanovaiheeseen. Strategia ohjaa ympäristöseurannan tavoitteita ja toimenpiteitä aina vuoteen 2030 saakka. Strategian toimenpideohjelma pyrkii tehostamaan…
WWF jakaa perinteisen Panda-palkinnon tänä vuonna kahdelle eri hankkeelle. Palkinnon avulla WWF haluaa tukea ja kannustaa erilaisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita.…
Tulevana lauantaina 8.6. vietetään Maailman merien päivää. Harvoin on Maailman merien päivää voinut juhlistaa pulahtamalla päälle 20-asteiseen Itämereen. Äärimmäiset sääolot…
Saimaannorpan siirto on saatu tältä keväältä onnistuneesti päätökseen. Siirto toteutettiin toukokuun lopulla karvanvaihtoaikaan, jolloin norpat lekottelevat rantakivillä. Aikuinen naaras “Jelena”…