EU:n monimuotoisuustavoitteiden toteuttaminen voi käydä kalliiksi Suomelle. Lisäsuojelu kasvattaa myös avohakkuupainetta jäljelle jäävissä talousmetsissä. EU:n vuoteen 2030 ulottuvaan biodiversiteettistrategiaan kuuluu…
Yli puolet EU:n alueella esitetyistä kuluttajatuotteita koskevista ympäristönväittämistä on joko epäselviä, harhaanjohtavia tai perusteettomia (environment.ec.europa.eu). Luken ohjeistuksessa nivotaan yhteen lain…
Ilomantsin kunta näyttää vihreää valoa Neova oy:n Patrikkasuon turvetuotantoalueelle laatimalle ympäristövaikutusten arviointiohjelmalle. Lausuntoa pyysi Pohjois-Karjalan ely-keskus. Ilomantsilla ei ole huomautettavaa…
Suomessa on tänä vuonna tutkittu 55 villilintua lintuinfluenssan varalta. Yhtään tapausta ei ole todettu, kertoo asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten terveys…
Suomen ensimmäinen kaivosalueelle suunniteltu aurinkopuisto rakennetaan Pyhäsalmeen. Rakentaminen alkaa valmistelevilla maatöillä. Projekti jatkuu aurinkopaneelien asentamisella, joka aloitetaan kesäkuussa ja aurinkopuiston…
Kela on julkaissut vuoden 2024 äitiyspakkauksen. Äitiysavustuksen voi valita joko äitiyspakkauksena tai 170 euron verottomana rahasummana. Noin kaksi kolmasosaa kaikista…
Taloudellisen tilanteen heikkeneminen näkyy talousrikosten, konkurssien ja verovelan määrän kasvuna. Tiedot selviävät harmaan talouden ja talousrikollisuuden vuoden 2023 valvontatuloksista. Lisäksi…
Suomessa vammaisten tulkkauspalvelusta on vuodesta 2010 alkaen vastannut Kela. Palvelun toteuttamisessa on ollut monenlaisia haasteita vuosien varrella, mutta tilanteen parantumisen…
Helsingin kaupunki on sopinut poliisilaitoksen kanssa aiempaa tiiviimmästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen, tiedottaa kaupunki. Yhteistyötä on tarkoitus edistää…
Ympäristöministeriö avustaa kahdeksaa uutta ravinnekierrätyksen ja uusiutuvan energian hanketta yhteensä 9,6 miljoonalla eurolla. Hankkeilla edistetään biokaasun tuotantoa, jätevesien käsittelyn energiataloutta…