ABO Wind Oy suunnittelee Ruoveden kunnan alueelle tuulivoimapuistoa. Hankealue sijoittuu Ruhalan ja Kaukolan kylien väliin, noin 5 km etäisyydelle Ruoveden…
Jäällä eri tavoin ulkoilevat voivat ottaa liikkuessaan saimaannorppien pesät melko vaivatta huomioon. Hyvänä apuna ovat Metsähallituksen julkaisemat pesätihentymäkartat, joista selviävät…
One1 Oy ja Kaustisen Turkisrehu Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen energiatuotannoltaan Suomen suurimman biokaasulaitoksen rakentamisesta. Laitos rakennetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen…
Suomen kokkimaajoukkue voitti helmikuun alussa historiallisen ensimmäisen olympiakullan IKA Culinary Olympics -kilpailuissa Saksan Stuttgartissa. Sampon kondiittorimestarialumni Eija Kuningas ja kaksi…
Vuonna 2023 sattui yhteensä 114 500 työtapaturmaa, joista 92 200 oli työpaikkatapaturmia ja 22 300 työmatkatapaturmia. Työtapaturmien määrä nousi 1,8…
Nyt lyödään helsinkiläistä isolla ruoskalla. Talvella sai tarpoa vuoroin runsaassa lumessa ja loskassa, vuoroin liukastella jäisillä jalkakäytävillä. Nyt alkaa kurkkuja…
Terveystalon Näin Suomi voi -data* paljastaa sairauspoissaolojen luonteessa merkittävän muutoksen, joka kertoo työkyvyn johtamiskulttuurin muutoksesta ja työn tekemisen tapojen murroksesta.…
Helsingin kaupungin tavoitteena on puolittaa ruokapalveluissa syntyneen hävikin määrä vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien ruokapalvelujen…
Kasvinsuojelun tehostaminen on nousussa viljelyn kannattavuuden parantamiskeinona. Viljelijöiltä on kysytty Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) helmikuussa julkaisemassa kylvöalaennusteessa: Mitä viljelyn kannattavuuden parantamiseen…
Globaalit energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt (CO2) lisääntyivät maltillisesti vuonna 2023 edellisvuoteen verrattuina, vaikka kokonaisenergian kasvu kiihtyi selvästi, käy ilmi Kansainvälisen Energiajärjestön…