Tornatorin monimuotoisuusohjelmassa toteutettiin viime vuonna ennätysmäärä soiden ennallistamisia: yhteensä 568 hehtaarilla. Jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta vajaatuottoisilla turvemailla lisättiin 20 000 hehtaarilla ja…
Tanskalainen paperipulloja kehittävä Paboco-yhtiö käynnistää täyden mittakaavan tuotannon Tanskassa Slangerupin uudella tuotantolaitoksella. Samalla se lanseeraa uuden sukupolven paperipullon. Tavoitteena on…
Opiskelijoiden hyvinvointi on tärkeä tutkimuskohde, sillä Suomessa yhä useampi korkeakouluopiskelija on riskissä uupua. HAMKissa neljättä vuotta käytössä oleva oppimiskokemusmittari osoittaakin,…
Työllisiä oli tammikuussa suurin piirtein yhtä paljon kuin vuotta aiemmin, mutta työttömien määrä oli kasvanut 20 000:lla. Tämä ilmenee Tilastokeskuksen…
Suomen suurimman päivittäistavarakaupan ketjun S-marketin myyntidatan perusteella vegaanisissa tuotteissa nähtiin alkuvuonna selkeää kasvua. Jogurttihyllystä myytävien kasvipohjaisten tuotteiden, kuten soija- ja…
Metsäkonevalmistaja Ponsse järjestelee toimintojaan uudelleen ja aloittaa Suomessa toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä koskevat muutosneuvottelut. Muutokset voivat yhtiön mukaan johtaa enintään…
Norjan korkein oikeus totesi, että Foseniin rakennetut 151 tuulivoimalaa rikkovat ihmisoikeuksia. Nyt suomalainen St1 suunnittelee Saamenmaalle jopa suurempaa tuulipuistoa, vaikka…
Pohjois-Karjalasta on muodostumassa merkittävä modernin reaktiivisen hiilen tuotantokeskittymä. Nyt julkaistu BlackGreen -materiaalipankki tarjoaa biohiilitoimijoille ja biohiilen mahdollisuuksista kiinnostuneille merkittävästi uutta…
Ilmoittautuminen Korkeakoulupedagogiikan päivät – Pedaforum 2024 –konferenssiin on avoinna 4.3.- 13.5.2024. Myös tapahtuman alustava ohjelma on nyt julkaistu. Pedaforum kokoaa…
Porotalouden keskimääräinen yrittäjätulo poronhoitovuonna 2022/2023 oli keskimäärin 13 600 euroa yritystä kohti. Kannattavuuskerroin nousi 0,69:ään edellisen vuoden 0,36:sta. Tulokset perustuvat…