Rautatiealan Unioni toteuttaa poliittisen lakon ensi viikolla. Lakon vuoksi veturinkuljettajat ja liikenneohjaajat ovat porrastetusti poissa töistä 12.–13.2. Lakko vaikuttaa junaliikenteeseen.…
Eduskunnan suuri valiokunta päättää huomenna torstaiaamuna klo 9 pidettävässä ylimääräisessä kokouksessa Suomen kannasta EU:n yritysvastuudirektiiviin. Direktiivin sisällöstä saavutettiin EU-tasolla alustava…
Yli puolet tunturikoivikoista sekä puuttomista tunturikankaista on nykytilaltaan eriasteisesti heikentyneitä. Huolestuttava tilanne käy ilmi Metsähallituksen Luontopalvelujen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyöhankkeen…
Suomen biotalousstrategian tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen biotalouden arvonlisä vuoteen 2035 mennessä. Luke on selvittänyt ruokasektorin arvonlisän korkeimman saavutettavissa olevan kasvupotentiaalin…
Ihmisten aiheuttamat pienhiukkaspäästöt vähenevät tulevaisuudessa ilmanlaatutoimien ansiosta. Sen seurauksena luonnollisten pienhiukkaslähteiden merkitys kasvaa. Yksi tällainen luonnollinen lähde on kasvien vapauttamat…
Pääkaupungin keskeisimpien uutistalojen Helsingin Sanomien, Yleisradion ja MTV3:n metsäuutisointi painottuu ympäristöpoliittiseen keskusteluun, jossa metsällä on vain suojelukohteen rooli, tiivistää asiaa…
Valkoposkihanhien maataloudella aiheuttamia haittoja voidaan hallita hanhipeltoja perustamalla, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimushanke. Hankkeessa laadittiin suositukset hanhien maataloudelle aiheuttamien vahinkojen hallitsemiseksi.…
ELY-keskukset julkaisivat 7.2.2024 klo 9 tietoja maakunnissa myönnetyistä rahoituksista ja tuista vuoden 2023 osalta. Linkit katsauksiin löydät oman alueesi ELY-keskuksen…
EU-komissio julkisti eilen ehdotuksensa EU:n ilmastotavoitteeksi vuodelle 2040. Luonnon rooli ilmastokriisin hillitsijänä jää ehdotuksessa teknisten ratkaisujen varjoon. EU-komissio ehdottaa EU:n…
Biotalousratkaisuja on sisällytetty ilahduttavasti Euroopan komission tiedonantoon vuotta 2040 koskevista ilmastotavoitteista sekä strategiaan teollisen hiilen hallinnasta. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä…