Tutkimuksen mukaan autojen päästöissä oli huomattavia eroja, vaikka ne olivat samassa päästöluokassa. Tutkimuksessa havaittiin, että bensiiniautosta, jossa ei ollut hiukkassuodatinta,…
Riittääkö virtuaalinen metsä tuomaan samanlaista virkistystä kuin oikea metsä? Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hybridiluonto-hankkeen mukaan voi, ainakin melkein. ”Erityisen kiinnostavaa oli se,…
Viimeinen lypsykarjatila Pohjois-Karjalan Kolilla lopetti hiljattain. Vielä 1970-luvun puolivälissä yli sata maatilaa kylällä tuotti maitoa. Lieksan Kolilla ikänsä asunut Matti…
Metsähallituksen metsätalouden lajistoasiantuntijoiden johdolla toteutetussa hankkeessa selvitettiin uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten lajien esiintymistä valtion monikäyttömetsissä. Tieto lajistosta ja lajien elinympäristövaatimuksista…
Hyvä Sampo! Vuosittaiset ammattitaidon SM-kilpailut järjestetään 20. – 23.5.2024 Kuopiossa ja Saimaan ammattiopisto Samposta lähtee peräti seitsemän opiskelijaa kilpailemaan viidessä…
Ylen tänään julkaisemat tiedot viittaavat siihen, että Petteri Orpon hallitus pyrkii välttämään valtion metsien suojelua. Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF…
Suomen Hyötytuuli toteutti toukokuun alussa Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeen alueella koeruoppauksia, joiden tavoitteena on testata merituulivoimarakentamiseen soveltuvia menetelmiä Porin edustalla Selkämerellä.…
Hyvinvointialueilla on pulaa erityisesti hoitohenkilöstöstä, lääkäreistä sekä mielenterveys- ja sosiaalialan ammattilaisista, kertoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Kevan johtava asiantuntija Ismo…
Kertakäyttöisestä muovista on hyvin vaikea päästä eroon. Viime vuosien startup- ja kiertotalousbuumien myötä jätemuovista on kuitenkin tullut myös bisnesmahdollisuus. Tekniikan&Talouden…
Kokkolasta Lestijärvelle tuodaan yhteensä 69 tuulivoimalan osat. Urakan alkuvaiheessa kuljetuksia on arviolta viitenä päivänä viikossa. “Kuljetuksissa pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään…