Viimeinen lypsykarjatila Pohjois-Karjalan Kolilla lopetti hiljattain. Vielä 1970-luvun puolivälissä yli sata maatilaa kylällä tuotti maitoa. Lieksan Kolilla ikänsä asunut Matti…
Metsähallituksen metsätalouden lajistoasiantuntijoiden johdolla toteutetussa hankkeessa selvitettiin uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten lajien esiintymistä valtion monikäyttömetsissä. Tieto lajistosta ja lajien elinympäristövaatimuksista…
Suomen Hyötytuuli toteutti toukokuun alussa Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeen alueella koeruoppauksia, joiden tavoitteena on testata merituulivoimarakentamiseen soveltuvia menetelmiä Porin edustalla Selkämerellä.…
Hyvinvointialueilla on pulaa erityisesti hoitohenkilöstöstä, lääkäreistä sekä mielenterveys- ja sosiaalialan ammattilaisista, kertoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Kevan johtava asiantuntija Ismo…
Kertakäyttöisestä muovista on hyvin vaikea päästä eroon. Viime vuosien startup- ja kiertotalousbuumien myötä jätemuovista on kuitenkin tullut myös bisnesmahdollisuus. Tekniikan&Talouden…
Kokkolasta Lestijärvelle tuodaan yhteensä 69 tuulivoimalan osat. Urakan alkuvaiheessa kuljetuksia on arviolta viitenä päivänä viikossa. “Kuljetuksissa pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään…
Pientalojen biojätteen keräys laajenee tänään 13. toukokuuta koskemaan kaikkia kiinteistöjä viimeisilläkin velvoitteen piiriin kuuluvilla uusilla keräysalueilla Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) toimialueella.…
Suomen mukaan EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa koskeva sääntely on ollut liian yksityiskohtaista, eikä se ole ottanut huomioon eri maiden eroja.…
Viranomaiset ovat kehottaneet satelliittioperaattoreita, lentoyhtiöitä ja sähköyhtiöitä ryhtymään varotoimiin mahdollisten Maan magneettikentän muutosten aiheuttamien häiriöiden varalta. Voimakkain aurinkomyrsky yli kahteen…
Kilowattitunnin hinta on aamukahdeksalta lähes 50 senttiä. Pörssisähkö on maanantaina kallista vuodenaikaan nähden. Kalleimmillaan sähkö on aamukahdeksalta, jolloin kilowattitunnin hinta…