Vataset teollisuus oy jatkaa Kemijärven biojalostamohanketta. Yhtiö tiedottaa, että energia- ja kuitupuun jalostamiseen on tarkoitus liittää myös lentokonepolttoaineen valmistus. Vataset…
Kuivuus aiheuttaa yhteiskunnallisia vaikutuksia Suomessa jo nyt runsaista vesivaroistamme huolimatta. Ilmastonmuutoksen seurauksena kuivakausien arvioidaan toistuvan entistä useammin ja entistä voimakkaammin…
Merikotkajahti ei toteudu Ahvenanmaalla ainakaan toistaiseksi. Korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti keskiviikkona kieltää maakunnan hallituksen päätöksen toimeenpanon. Päätös olisi sallinut kuuden…
Satakunnassa on löytynyt läntisessä Suomessa täysin uusi kovakuoriaislaji, pikkukultakuoriainen. Lauri Friman löysi kuoriaisen Porin Uudellakoivistolla koiransa turkista. Hän lähetti siitä…
Lämmin sääjakso sulattaa nopeasti jäljellä olevaa lunta Lapissa. Vedenkorkeudet ovat kaikilla Lapin havaintoasemilla kääntyneet nousuun. Vedenkorkeuden nousu on tulevien päivien…
Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia loka–joulukuusta, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Luvut villitsivät suomalaisekonomistit. “Niin hyviä uutisia, että…
Työntekijöiden aikuiskoulutustuen hakijamäärät kasvoivat puolitoistakertaisiksi alkuvuonna verrattuna edellisvuoden samaan ajanjaksoon, kertoo Työllisyysrahasto. Hakijoissa on jo aiemmin tukea saaneita sekä täysin…
Robottibussin reitin pituus on noin 1.5 km (Lintuhytti – Hervantajärvi). Pysäkkejä reitillä on kaksi: Lintuhytti ja Hervantajärvi. Linja palvelee ratikan…
Meira on selvittänyt Kulta Katriina Luomu -kahvituotteidensa (vaalea ja tumma paahto) hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan. Kahvituotteiden elinkaariarvioinnin (Life Cycle Assessment, LCA) laatuvaatimukset…
Vanhemmat ovat huolestuneita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen resurssipulasta. Asia ilmenee Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skola i Finlandin Vanhempien barometri…