Lahden Vahva-Jussin asuinalueelle nousevan senioritalon työmaalla on menossa kokeilu, josta toivotaan potkua rakennusalan kiertotalouden edistämiseen. Kohteessa lajitellaan mahdollisimman hyvin ja…
Pääkaupunkiseudun kaupungit ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ovat yhdessä laatineet maalämpökaivojen porausvesien käsittelyohjeen. Maalämpökaivon rakentamiseen ryhtyvä, pääsuunnittelija ja -urakoitsija ovat…
KUTSU: Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Kanervan päiväkodin luonto- ja vesirastipäivän tapahtumia perjantaina 21. toukokuuta. Ystävällisesti pyydetään ennalta ilmoittautumaan päiväkodinjohtaja…
Kevät on tuskaista aikaa monelle ysiluokkalaiselle, kun yhteishaut puskevat päälle ja on aika lyödä lukkoon tulevaisuuden ja mahdollisesti jopa loppuelämän…
”Työskentelin aikaisemmin lähihoitajana vanhusten parissa, mutta se työ oli minulle uuvuttavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Sain työstä myös käsi-ihottumaa, kun…
The post Matala syntyvyys hidastaa pysyvästi talouskasvua ja syventää julkisen talouden ongelmia appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kasvipohjainen kemikaali osoittautui fossiilisia tehokkaammaksi metallien jalostuksessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Avain merilogistiikan edelläkävijyyteen: ratkaistaan datan jakamisen pullonkaulat appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Matkailuyritysten ympäristöratkaisuilla voidaan lisätä yritysten vetovoimaisuutta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Kiertotalouden mukaisessa suunnittelussa muotoilija huomioi tuotteen koko elinkaaren appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.