The post EduCitylle arvostettu ympäristösertifikaatti appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Valtaosa suomalaisista metsänomistajista pitää puuntuotantoa metsien tärkeimpänä hyötynä sekä itselleen että Suomelle, mutta monet ovat kiinnostuneita myös muiden ekosysteemipalvelujen, kuten…
Tekstiilien tuotanto on kasvanut 2000-luvulla nopeasti: vuosien 2000-2014 välillä tuotanto globaalisti lähes kaksinkertaistui. Yksittäisen kuluttajan ostamien vaatteiden määrä kasvoi tuona…
Onko korona kurittanut talouttasi vai päinvastoin sallinnut säästää lisää seteleitä sukanvarteen? Nyt jo yli vuoden kestänyt koronapandemia on vaikuttanut monin…
Laadukkaalla ja suunnitelmallisella ruokakasvatuksella voidaan lisätä lasten hyvinvointia sekä edistää hyviä ruokailutottumuksia. Tutkimusten mukaan ruokakasvatuksella voidaan lisätä esimerkiksi lasten täysipainoisen…
Elina Sutelan, Sampo Ruoppilan, Jarkko Rasinkankaan ja Jutta Juveniuksen artikkeli Kohtuuhintaisen asumisen hajanainen kokonaisuus on valittu vuoden kaupunkikirjoitukseksi kaupunkitutkimuksen päivillä.…
Viemäreiden kapasiteettia on lisättävä toimintavarmuuden turvaamiseksi, koska jätevesimäärä kasvaa kaupungin kehittyessä. Espoon Blominmäen itäisen valuma-alueen investointikokonaisuuden hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin seudun…
Presidentti Tarja Halonen pitää vakavana ongelmana, että tyttöjen ja naisten valinnat ja menestys työelämässä törmäävät yhä stereotypioiden luomiin asenteisiin. ”Se…
Pauligin kunnianhimoinen vastuullisuusohjelma on ollut voimassa vuoden ja se on tuonut jo konkreettisia tuloksia. Vuonna 2020 kasvihuonekaasupäästöt vähenivät Pauligin omassa…
Lahden kaupunginkirjaston ja Lahden nuorisopalveluiden yhteinen pelitapahtuma Game Över järjestetään jälleen toukokuussa. Pelitapahtuma kasvaa yksipäiväisestä tapahtumasta lähes viikon mittaiseksi pelaamisen…