Ammatilliseen koulutukseen kuuluu olennaisena osana työpaikalla tapahtuva oppiminen. Ammattitaitoa hankitaan aidossa työympäristössä. Kaikki peruskoulupohjaiset opiskelijat ovat kaksi erillistä jaksoa työpaikalla.…
Lahden kaupungin keskeinen sijainti Etelä-Suomessa pitää huomioida valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Lahden kaupunki toteaa lausunnossaan, että itäisten ratayhteyksien pitää jatkossakin kulkea Lahden…
The post Työturvallisuus paranee rakennusalalla – tekoäly tulee osaksi turvallista työmaata appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Yleisradio julkaisi 13.2. verkkosivuillaan jutun, jossa käsitellään eriarvoistumisen lisääntymistä Suomessa. Jutussa Turun yliopiston sosiologian professori toteaa: ”Koska lukiosta siirrytään korkeakouluun…
”Tee kyykkyjä samalla, kun peset hampaat!” vinkkaa Heinolan kampuksen tutor-opiskelija Samuli Marttila. Hän kannustaa kaikkia lisäämään aktiivisuutta omaan arkeen pienien…
The post Työelämän tutkimiseen ja kehittämiseen 9 miljoonaa euroa vuonna 2020 appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Varttuneemman työvoiman henkilöstöpalveluyritys Silver 55+ tutki tammikuussa 2021 yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja LähiTapiolan kanssa yli 55-vuotiaiden suomalaisten työllistämistä työnantajien näkökulmasta.…
Suomalainen Ninyes avaa “Euroopan vastuullisimman vaatekaupan” ja vastaa käytettyjen vaatteiden voimakkaasti kasvavaan kysyntään uudella digitaalisella alustalla. Ninyes on uusi, Suomesta…
The post Kuntien työvoimaennuste 2030: Hoitajissa, sosiaalityöntekijöissä, ja lastentarhanopettajissa suurin osaajapula nyt ja tulevaisuudessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Dronet saattavat tulevaisuudessa kiidättää lääkäreitä potilaiden luokse – kansainvälisen hankkeen testilentoja tehdään Suomessa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.