Suomessa käytettiin vuonna 2019 puuta 39,4 miljoonaa tonnia, kun mittarina oli metsäteollisuustuotteisiin, polttoaineisiin ja jätteisiin sitoutunut puun kuiva-aine. The post…
Ruokaviraston mukaan linnut ovat todennäköisesti joutuneet jonkinlaisen onnettomuuden uhriksi. The post Ruokavirasto: Tampereella yllättäen kuolleilla vesilinnuilla ei ollut lintuinfluenssaa appeared…
Näkyykö majavien pesässä poikasia, ja saavatko yllätysvieraat huutia? The post Suositut livelähetykset luonnosta saivat joukkoonsa uuden tulokkaan: Majavalive taltioi lättähäntien…
Nykyisten lakien sallima, vuosikymmeniä jatkunut ekosysteemien laajamittainen vahingoittaminen ja tuhoaminen (Ecocide) on johtanut maailmanlaajuiseen ilmasto- ja ympäristökriisiin. Sopimukset, säännöt ja…
Yrityskulttuuriin pohjautuvalla sosiaalisella kontrollilla voi olla merkittävä rooli siinä, miten hyvin ja laajasti henkilöstö omaksuu uusia ohjeita ja sääntöjä, selviää…
Sekä Oulun yliopiston geofysiikan observatorio että Ilmatieteen laitoksen arktinen avaruuskeskus toimivat Sodankylän Tähtelässä. Observatorio on perustettu Sodankylään jo melkein 110…
Open Day antaa opettajille tietoa työelämän tarpeista ja syventää yhteistyötä. Salpauksessa halutaan huolehtia siitä, että opetus vastaa työelämän ja opiskelijoiden…
Koronan runtelemat USA:n markkinat ovat yhä Suomen tärkeimpiä päävientimarkkinoita, joiden uskotaan taas kohta kasvavan vauhdilla. Tuleva presidentti Joe Biden käynnistää…
CEMS on maailmanlaajuinen yhteisö, jonka Master in International Management -maisteriohjelmassa koulutetaan vastuullisia tulevaisuuden johtajia avoimemman, kestävämmän ja osallistavamman maailman rakentamiseen.…
Ilmaispelien ansiosta yhä useammalla on mahdollisuus pelata, ja myös pelien taloudellinen merkitys on moninkertaistunut. Samaan aikaan ilmaispelit ovat saaneet osakseen…