Valtioneuvosto on nimittänyt Suomen ympäristökeskuksen pääjohtajan virkaan Leif Schulmanin 1.1.2021-31.10.2025 väliseksi ajaksi. newsletter_lock] Monitieteisen ympäristöalan tutkimus- ja kehittämistyön lisäksi Suomen…
Tekoäly tuottaa hyviä puutavaralajiennusteita, kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy. The post Tekoäly ennustaa hakkuun puutavaralajikertymän ihmistä tarkemmin appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Maanantaina 23. marraskuuta vietetään jälleen kiertotalouden ja vastuullisen kuluttamisen päivää. The post Circular Monday kannustaa vastuullisuuteen appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Palkintoraati arvosti alueen pitkään jatkunutta laidunnusta, jolla tuetaan luonnon monimuotoisuutta, säilytetään suomalaista kulttuuriympäristöä ja hillitään ravinteiden pääsyä veteen. The post…
Helsingin Pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen on oman työnsä ohella myös tietokirjailija. Vuodesta 2003 lähtien hän on ollut Suomen Tietokirjailijoiden jäsen .…
LAB-ammattikorkeakoulun Konenäön sovellukset sote- ja hyvinvointialalla (Konenäkö) -projekti toteuttaa yhteistyössä SKC Desi Oy:n ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (PHHYKY) kanssa käyttäjätutkimuksen käsihuuhteen…
Tredun Kangasalan toimipisteen leipuri-kondiittori -opiskelijat saivat tällä viikolla valmiiksi yli kaksi metrisen suklaajoulupukin. Pukin tarkkaa kokoa arvuutellaan Ideaparkin joulutorilla, jonne…
Joulukuussa 2019 Gold&Green Foods Oy tiedotti solmineensa kolmivuotisen kumppanuussopimuksen Suomen UNICEFin kanssa vuosille 2020-2022. Yhteistyö tukee UNICEFin työtä heikoimmassa asemassa olevien…
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin vuosittainen KOE-muotinäytös järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti suljetuin ovin Helsingin Valkoisessa Salissa. Videoitu muotinäytös, KOE20 Fashion Show, on nyt…
Hämeen ammattikorkeakoulu ja seitsemän muuta eurooppalaista korkeakoulua muodostavat RUN-EU -verkoston, jossa rakennetaan kolmessa vuodessa yhteiseen koulutustuotantoon ja tutkimustoimintaan tähtäävä Eurooppa-yliopisto.…