The post Fortumin tappio odotettua suurempi – Taakkana Uniperin heikko neljännes appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Vuonna 2019 jalosteiden raaka-aineena käytetystä kalasta 45 miljoonaa kiloa oli kotimaista ja lähes 31 miljoonaa kiloa ulkomailta tuotua. The post…
Maatalousneuvostossa oltiin yhtä mieltä tulevasta metsästrategiasta: ilmasto- ja ympäristöhyötyjen lisäksi metsien talouskäyttöä tulee vaalia. The post Metsäpolitiikka täytyy pitää kansallisissa…
Säästöohjelman aloittaneen Vapo-konsernin arvion mukaan Vapon energiaturpeen tuotanto on vuonna 2025 enää 30 prosenttia vuoden 2019 tuotannosta. The post…
Yli 72 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa, minkä takia kaupunkiluonnolla on suuri merkitys eri ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien asukkaiden terveyteen…
Luonnonvarakeskus (Luke) kehittää aktiivisesti suden kannanarviointia ja siihen liittyviä menetelmiä. Arvio pohjautuu yhä vahvemmin DNA-näytteistä saataviin tietoihin, The post Luke:…
Uudellemaalle Sipoon Talmaan on suunnitteilla ainutlaatuinen perinnetalojen alue. The post Sipooseen on suunnitteilla hirsitalokylä – ainutlaatuinen hanke herättänyt jo satojen…
Pelasta Itämeri -palkinto antaa tunnustusta Itämeren hyväksi tehdystä työstä The post Ehdota Pelasta Itämeri -palkinnon saajaa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
Lahti pääsi CDP:n A-listalle 87 muun kaupungin kanssa. Arvioinnissa kiitetään Lahden korkeaa tasoa sopeutumisen ja lieventämisen toimissa. CDP on voittoa…
The 2020 review praised Lahti for its best practice standards in both adaptation and mitigation actions. Lahti has set ambitious…