Finnairin heinäkuussa voimaan tulevat uudet lentoaikataulut merkitsevät useilla kotimaan kentillä lentotauon venähtämistä. Koronakriisin takia Finnair ei tällä hetkellä lennä normaalisti…
Pasi Nevalainen tutkii valtionyhtiöiden liiketoiminnan muutosta ja Johanna Ylipulli digitaalista eriarvoisuutta älykaupungeissa. Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on…
Viisaus ei ole sama asia kuin tieto tai looginen ajattelu. Se ei myöskään kartu automaattisesti iän myötä. Kun teologian tohtori…
S-ryhmä on työllistänyt viime vuosina tuhansia nuoria toimipaikoissaan kausiapulaisina. COVID-19-koronaviruspandemiasta johtuva ravintoloiden ja hotellien sulkeminen sekä markettien työskentelyolosuhteiden poikkeuksellisuus vaikuttavat…
Norjalaisen lohen hinta on nyt noin 30 prosenttia alemmalla tasolle kuin mitä se viime vuosina on ollut samaan aikaan vuodesta.…
koronaItaliassa ja Ranskassa kansa pääsee tänään pitkästä aikaa rannoille, kun koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia on alettu hellittää. Saksassa jalkapallofanit odottavat…
Euroopan unionin sisäinen hajanaisuus koronakriisin torjunnassa uhkaa rappeuttaa koko unionin ulkoisen painoarvon, presidentti Sauli Niinistö kirjoittaa Uutissuomalaisessa. Niinistö pohtii EU:n…
Keskuskauppakamarin @romakka -podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan suomalaisesta osaamisesta. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen vieraana on kansanedustaja Annika Saarikko. Suomessa on pitkään…
Suomi on luvannut vastaanottaa Välimeren pakolaisleireiltä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa. Kreikka pyysi jo viime vuonna muilta EU-mailta apua turvapaikanhakijoiden,…
Nokian Renkaat on ensimmäinen rengasyhtiö, jonka kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet ovat saaneet hyväksynnän arvostetulta Science Based Targets initiative -ohjelmalta (SBTi). Nokian Renkaiden…