Kaikkien Pirkka-banaanien tarrat on vaihdettu kesäkuun aikana uusiin tarroihin, jotka kompostoituvat myös kotikompostorissa muun biojätteen seassa. Banaaninkuoren voi siis jatkossa…
Naisten johtotehtäviin nousemisen tiellä on edelleen hidasteita. Mothers in Business järjesti johtajuushautomon tukemaan ruuhkavuosia elävien äitien etenemistä johtotehtäviin. Järjestö kannustaa…
Threads on tällä hetkellä merkittävin kilpailija Elon Muskin omistamalle Twitterille. Facebookin ja Instagramin omistava teknologiayhtiö Meta on julkaissut kilpailevan sovelluksensa…
Duunitorin työpaikkailmoitukset ovat keränneet kuluneen vuoden aikana enemmän lukukertoja kuin koskaan aiemmin alustalla. Trendi näyttäisi jatkuvan myös kesäkuukausina, mikä tarjoaa…
Maahanmuuttajien työllisyys kasvaa huomattavasti ensimmäisten maassaolovuosien aikana, käy ilmi Datahuoneen torstaina julkaistusta selvityksestä. Selvityksessä tarkasteltiin vuosina 2000–2021 maahan muuttaneiden päätoimisen…
Ortodoksinen kirkko irtautui Venäjän ortodoksisesta kirkosta ja liittyi ekumeeniseen patriarkaattiin vuonna 1923. Suomen ortodoksinen kirkko viettää merkkipäivää, sillä tänään on…
Komissio hyväksyi tänään keskeisten luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevan toimenpidepaketin, jolla vahvistetaan myös EU:n elintarvikejärjestelmien ja maatalouden häiriönsietokykyä. Maaperän seurantaa koskevan…
Elintarvikevalvonta toimii Suomessa, ja elintarviketurvallisuuden taso on säilynyt hyvänä. Ruokaviraston viranomaisvalvonnan ja -tutkimusten tulosten mukaan esimerkiksi Oiva-raporttien määrä jatkoi edelleen…
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti valvontaprojektissaan aurinkosähköjärjestelmien asennusten turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Taustalla olivat Tukesiin tulleet lukuisat ilmoitukset virheellisistä asennuksista. Projektiin…
Kalaa sisältävällä ravinnolla on useita terveysvaikutuksia, mutta samalla se on myös ihmiselle merkittävin myrkyllisen elohopean lähde. Suomalaisessa humuspitoisessa järvessä tehdyn…