Aurinkopaneeleja pidetään yhtenä tärkeänä keinona hiilipäästöjen hillitsemisessä. Ne saattavat kuitenkin olla toisenlaisen ekokatastrofin lähde, kertoo BBC. Paneelit kestävät enimmillään 25…
Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat ovat laatineet katsauksen, johon on koottu viimeisin tutkimustieto suomalaisen väestön altistumisesta puolihaihtuville…
Metsäteollisuuden suhdanne mollivoittoinen – talouskehitys ja kustannusten nousu luovat epävarmuutta
Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteen mukaan metsäteollisuustuotteiden kysyntä maailmanmarkkinoilla pysyy tänä vuonna vaisuna. Tämä näkyy metsäteollisuustuotteiden vientihintojen ja -määrien alenemisena. Venäläisen…
Jätteiden siirtelyyn ilman jätesiirtolupaa liittyy ympäristöriskejä, sillä jätteiden päätymistä asianmukaiseen käsittelyyn ei voida valvoa, syyttäjä toteaa. Oikeudenkäynti alkoi 6.6.23 Länsi-Uudenmaan…
Sähkön hintaa heiluttavat tuuli- ja aurinkovoiman lisäksi myös kulutusluvut sekä yleinen tunnelma. Viime vuonna Suomeen rakennettiin uutta tuulivoimaa ennätyksellisen 2 430…
Helsingin kaupunki aikoo mahdollistaa lukuisten uusien kerrostalojen rakentamisen viheralueille vanhan Herttoniemen puolella. Länsi-herttoniemen asukkaat pelkäävät vehreän ja väljästi rakennetun asuinalueensa…
Suuryritykset reagoivat pandemian jälkeisiin työkulttuurin muutoksiin pienentämällä tilojaan. Noin puolet kansainvälisistä suuryrityksistä aikoo karsia toimistotilojaan 10–20 prosentilla seuraavan kolmen vuoden…
Teetimme keväällä sidosryhmätutkimuksen, jossa kysyttiin näkemyksiä HAMKin maineesta ja tunnettuudesta, toiminnan ja työn onnistumisesta sekä tyytyväisyydestä yhteydenpitoon ja viestintään. Tutkimus…
Ammattiopisto Tavastian lasialan koulutus on toiminut tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden valokuvanäyttely on esillä Nuutajärven lasikylässä, Urjalassa, koko kesän 2023.…
Uudet, englanninkieliset koulutukset keskittyvät kestävään kaupunkisuunnitteluun ja robotiikkaan. Niillä tavoitellaan myös kansainvälisen opiskelijamäärän kasvua ja tuetaan olemassa olevia vahvuuksia alueen…