Metsäpalot riivaavat Boliviaa, Paraguayta ja Brasiliaa, joissa laajat paloalueet liikkuvat valtioiden rajojen yli. Amazonin lisäksi metsää palaa eteläisemmällä Pantanalin kosteikkoalueella.…
4 000 euron tunnustuspalkinto myönnetään tuloksellisesta työstä tai uudesta innostavasta ja innovatiivisesta avauksesta, joka tukee lahtelaisen korkeakoulukentän edistämistä vuonna 2020.…
Santalahdentien toimipisteessä siirryttiin syksyn alussa etäopetuksesta hybridiopetukseen. Nyt hybridimallia on päätetty jatkaa ainakin vuoden loppuun saakka, mikäli koronatilanne sen sallii.…
Finnwatchin tammikuussa 2019 julkaisema raportti kiinnitti huomiota vakaviin puutteisiin työelämän oikeuksien toteutumisessa äitiyspakkaustuotteiden tuotantoketjuissa. Vaadimme tuolloin yhdessä yli 3 000…
Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttilan väitöstyöstä käy ilmi, että kansainvälisesti käynnistetyillä ja kansallisesti toteutetuilla päästöjen rajoittamistoimilla on ollut tärkeä rooli…
The post Koronakriisistä toipuvaa taloutta on elvytettävä kestävästi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Tutkimus: Metsäkoneyhtiö Ponsse on Suomen maineikkain yritys – koronakriisissä vähittäiskauppa ja elintarvikeala paransivat mainettaan appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Pandemia muuttaa työtä, taloutta ja valtaa: Kaupungit ja kunnat luotaavat uudessa raportissa koronan jälkeistä tulevaisuutta appeared first on…
The post Suomalaiset ovat ylpeitä kotimaisista ruokatuotteista, vientivaltteja on useita appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post UPM ja Suomen Partiolaiset yhteistyöhön ilmasto- ja vastuullisuusteemoissa appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.