Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt Hämeen ammattikorkeakoululle (HAMK) 245 000 € jatkuvan oppimisen erityisavustuksen. Erityisavustus koskee Teollisuuden Digi-Robo -osaaja…
Suomen yhteisöveropohja pienenisi noin 16% nykyisestä siirryttäessä Euroopan komission direktiiviesityksen mukaiseen yhteiseen yhdistettyyn veropohjaan (CCCTB), arvioidaan VATTin tutkijoiden tuoreessa raportissa.…
Suomen elokuvasäätiön hallitus teki kesäkuussa 509 tukipäätöstä. Tuotantotuensaajissa mm. kirjafilmatisointeja, karaokea ja yksi keltainen jeti Tuotantotukea haki peräti 72 hanketta…
Palvelualat olivat koronakriisin suurin kärsijätoimiala. Palvelualat selvisivät vuosikymmen sitten velloneesta finanssikriisistä muita aloja helpommalla, mutta nyt koronakriisi on ollut toimialalle…
Ultrakevytlentokoulutuksen on annettava nykyistä paremmat valmiudet turvalliseen lentoharrastukseen, katsoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes). Koulutuksessa käytetään yleisesti Suomen Ilmailuliiton julkaisemaa ja Liikenne- ja…
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on poistanut kaupparekisteristä 3 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa, jotka eivät toimittaneet tilinpäätöstään kaupparekisteriin määräaikaan mennessä. Poistetut…
”Vapon energiaturpeen kysyntä laski alkuvuonna 17 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattua. Tuolloin energiaturpeen kysyntä oli laskenut 15 prosenttia vuoteen…
Huhtamäen toimitusjohtaja on huolissaan direktiivin vaikutuksista metsäteollisuudelle. “Tottakai EU:n muovinkäyttöä rajoittava direktiivi on hyvä asia. Ongelma tulee kuitenkin siinä, miten…
Naisjärjestöt puoltavat lämpimästi esitystä, jonka mukaan laittoman uhkauksen syyteoikeutta koskevaa säännöstä tiukennettaisiin. Säännöstä suunnitellaan muutettavaksi niin, että teko olisi virallisen…
Esistandardi, CWA-asiakirja, esittää minimivaatimukset sekä kertakäyttöisille että useaan kertaan käytettäville kansanmaskeille. Tavoite on, että kansalaisille tarkoitettujen maskien turvallisuustaso olisi yhdenmukainen.…