Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:llä on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään koronan sairastuneiden määrää jätevesitutkimuksen avulla. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että…
Työelämässä tarvittavaa osaamista ei kerry vain muodollisessa koulutusjärjestelmässä, vaan myös työpaikoilla ja harrastuksissa. Osaamisen tunnistaminen on tärkeää, jotta nykyistä osaamista…
UPM Joroisten taimitarha täyttää tänä kesänä 40 vuotta. Tarha on kehittänyt metsäpuiden taimien kasvatusta ja hyödyntänyt metsänjalostuksen tutkimusta tehokkaasti vuosikymmeniä…
Neste avaa 3.6.2020 uudenlaisen automatisoidun Easy Deli -kaupan Helsingin keskustaan. Kaupassa hyödynnetään Nordic ID:n Suomessa kehittämää RFID-teknologiaa, joka skannaa asiakkaan…
Business Collegen henkilöstölle kesäkuun ensimmäinen merkitsi tänä vuonna yhteisöllistä kehittämispäivää. Kokoontumisrajoitusten vuoksi valmennus toteutettiin Zoom-ympäristössä, johon kerääntyi varhain maanantaiaamuna lähes…
Toimitusjohtaja Jere Heikkinen valittiin vuoden 2019 nuoreksi tutkijayrittäjäksi. KAUTE-säätiön tunnustus jaetaan tutkijalle, joka hyödyntää menestyksekkäästi tutkimusta liiketoiminnassaan. Toimitusjohtaja Jere Heikkisen…
HAMKin Mustialan kampuksen pelloilla on käynnissä kimalaislaskenta jo kolmatta kesää. Viljelysten viereen perustetulla pölytyskaistalla pyritään houkuttelemaan pörriäisiä, joiden vähenemisestä ollaan…
Eroon koronasta -työryhmä asettui samalle kannalle hallituksen tiedepaneelin kanssa. Suomalaistutkijat vetoavat keskiviikkona julkaistussa avoimessa kirjeessä sen puolesta, että kasvomaskeja käytettäisiin…
Digitalisaatio on muuttanut sitä, kuinka kaupan tila sekä vuorovaikutus koetaan, kun ostosten tekeminen jakautuu verkko- ja kivijalkakaupan välille. Kyse ei…
Anu-Maaria Vaalama on nimitetty Pauligin Viestintä- ja vastuullisuustiimiin viestinnästä ja yritysbrändistä vastaavaksi johtajaksi. Anu-Maaria siirtyy Pauligille Suomen Nestlén viestinnän vetäjän tehtävästä.…