Sikataloutta harjoittavan maatalousyhtymä Alakukun tuotannon hiilijalanjälki on niin pieni, että yhtymä on saanut eurooppalaisen Grand Prix -palkinnon. Vampulalainen HKScanin tuottajatila…
Helsingin ja Turun jätevesistä on löytynyt koronavirusta, selviää THL:n jätevesitutkimuksesta. Sen sijaan Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa kerätyistä näytteistä ei ole…
Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä – mikä muuttuu kaupungeissa?
Maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla vieraskielisen väestön määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta…
Työsuojelurahaston rahoittama Yhteistyön työyhteisö – TYÖ2 -hanke kehitti yhteistyölle perustuvaa työyhteisöä työkaveruuden käsitteen avulla. Tutkimus toteutettiin vuosina 2018–2020 ennen koronapandemian…
Oikeusministeriö on julkaissut vaalitietojärjestelmän elinkaariselvityksen. Selvityksessä tarkastellaan järjestelmän teknistä elinkaarta ja lähivuosien kehittämishaasteita. – Nykyinen vaalitietojärjestelmä on luotettava ja toimintavarma.…
Syyskuussa avautuva Designs for a Cooler Planet -tapahtuma esittelee innostavia tulevaisuuskuvia. Muotoilijoiden, tutkijoiden ja sidosryhmien yhteistyöstä rakentuu ihmiselle ja ympäristölle…
Yleensä juhlallisissa seremonioissa on käytössä punainen matto. Mutta Pauligin Mölndalin tehtaalla matto oli tietenkin keltainen aidon Risenta-hengen mukaisesti, kun työntekijät…
Kokosimme viisi saavutusta, jotka kertovat työstämme yhdessä yrityskumppaneidemme kanssa. Viime tilikaudella työskentelimme muun muassa metsätalouden kestävyyden lisäämiseksi, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja…
Kaksi uutta yritystä liittyi ilmastokumppanuusverkostoon: Lahden aluetaksi ja Kauppakeskus Trio/Citycon. Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta jo vuonna 2025 ja vahvistaa yhteistyötä yritysten…
TEK tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden päästä mielenterveyden asiantuntijoiden puheille. Uuden puhelinpalvelun tarkoitus on edistää jäsenten henkistä hyvinvointia ja jaksamista. Koronapandemia on…