Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on saanut kuluttajilta paljon yhteydenottoja kansanmaskeista, joita markkinoidaan virheellisesti hengityksensuojaimina. Kansanmaskeissa ei saa olla väitteitä, että…
Vastaajista 92 prosenttia luotti tutkijoihin ja lääkäreihin ja 90 prosenttia Yleisradioon koronauutisoinnissa, ilmenee Helsingin yliopiston tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tutkijoita ja lääkäreitä…
Suomen ympäristökeskus SYKE koordinoi valtakunnallista sinileväseurantaa ja -tiedotusta vuosittain kesäkuusta syyskuuhun. Seurannan avulla kartoitetaan kokonaiskuva meri- ja järvivesien sinilevätilanteesta. Suomen…
Noin 75 prosenttia opiskelijoista ja koululaisista pitää palkkaa tärkeimpänä asiana kesätyössä. Toiseksi eniten nuoret odottavat oman kokemuksen karttumista työelämässä (59…
Kun elintarvikekuljetuksia ja muita kuljetuksia laitetaan yhteen, voittajia ovat sekä kuljetusyrittäjä että elintarvikealan yrittäjä. Kuljetusten ulkoistaminen vapauttaa elintarvikeyrittäjän aikaa vaikkapa…
Näinä päivinä puhutaan paljon mikromuovien aiheuttamista haitoista, joten muovivirrat luontoon olisi syytä tukkia. Ympäristön ja maankäytön asiantuntija Airi Kulmala MTK:sta…
Solar Water Solutions syntyi, kun Antti Pohjola näki isänsä Heikki Pohjolan laboratoriotestien tulokset. Heikki oli jo pitkään kehittänyt uusiutuvan energian…
Euroopan komissio esitteli tällä viikolla ehdotuksensa koronakriisin jälkihoitoon. Paketissa on vahva panostus ilmasto- ja ympäristötoimiin. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen…
Suunnitelmien yhtenä tarkoituksena kaupallisen kalastuksen toimintaedellytysten parantaminen. Vuonna 2016 voimaan tulleen kalastuslain myötä perustettujen kalatalousalueiden tulee laatia alueitaan koskevat käyttö-…
Ulkoministeriö kehottaa yhä välttämään vapaa-ajan matkustamista, vaikka moni maa toivottaa suomalaiset tervetulleiksi. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) toivoo, että hallitus saisi…