Jos mökki on ollut talven ajan tyhjillään, kannattaa takan ja kiukaan lämmitys aloittaa varovaisesti. Kuivaa asiaa -hankkeen tarjoamilla vinkeillä mökkeilijä…
Maahanmuuttajien kansainvälinen osaamiskeskus eli OSKE järjestää Tredussa Työnhaun ja digitaitojen koulutusta, joka on maahanmuuttajille suunnattu, työelämään valmistava lyhytkoulutus. Noin neljä…
Suomessa on ryhdytty seuraamaan kimalaisten määrän kehitystä. Kimalaisten vähenemisestä ei Suomessa ole tietoa, mutta muualta kantautuneet huolestuttavat uutiset ovat saaneet…
WWF:n Kalaopas on jälleen päivitetty. Suomalaisten kannalta merkittävin muutos koskee kotimaista jokirapua, jonka suositusta jouduttiin muuttamaan vihreältä keltaiselle eli harkiten…
Arjen eri tilanteissa koetut kuulovaikeudet vähentävät ikääntyneiden henkilöiden liikkumista elinpiirissään sekä elämänlaatua. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan väitöstutkimuksen mukaan kuulolaitteen käytöstä…
Rakennusten julkisivuissa käytettävien pelti-villa-pelti-elementtien valmistuksessa ja asennuksessa rakennustyömailla syntyy kivivillan hukkapaloja. Ylijäämävilla oli aiemmin kaatopaikalle vietävää ongelmajätettä, mutta nyt Areco…
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 433 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 203 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien…
Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, VTT ja Helsingin yliopisto käynnistivät maaliskuussa yhteishankkeen, jonka tarkoitus on tutkia koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä sisäilmassa. Kun…
Suomessa syödyn kasvatetun kalan omavaraisuusaste on laskenut alle 15 prosenttiin. Suurin osa Suomessa syödystä kalasta on kasvatettua tuontilohta, esimerkiksi Ruotsista…
Koronakriisin romahduttama kuluttajien luottamus talouteen toipui hieman toukokuussa, mutta elinkeinoelämän näkemys tulevasta on yhä synkkä. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien kuva Suomen…