Joka kahdeksas lääkäri on kohdannut työssään fyysistä uhkaa vuoden aikana, selviää Lääkäriliiton tutkimuksesta. Lääkärit kohtaavat työssään uhkailua ja väkivaltaa useimmin…
Koronakriisi on pienentänyt Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrää, ja vuonna 2020 omistajanvaihdoksiin myönnetty rahoitus todennäköisesti laskee. Maaliskuussa yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten rahoituksia…
Kolme E:tä – Eettisyys, Ekologisuus ja Esteettisyys ovat Globe Hopen arvoja siinä missä Vastuullisuus, Vaikuttavuus ja Avoimuus. Kaikki nämä pysyvät,…
Business College Helsingin koodaajakoulutuksen hakijamäärät ylittivät tänä keväänä kaikki odotukset. Koodaajakoulutuksen haku päättyi sunnuntaina 17. toukokuuta, ja syksyllä alkaviin koulutuksiin…
Kela maksoi viime vuonna kuntoutusetuuksia selvästi toissa vuotta enemmän. Kuntoutusetuuksissa oli Kelan eri etuuksista eniten prosentuaalista kasvua, yli 10 prosenttia.…
Suomalaisen sisäilman laatu on eurooppalaisittain hyvä, ja suurin osa väestöstä on siihen tyytyväisiä. Sisäilmaan liittyvät ongelmatilanteet ja sisäilmaan liitetty oireilu…
Tilastokeskuksen mukaan niiden perheiden määrä, joissa on alle kolmevuotiaita lapsia, väheni vuonna 2019 edellisvuodesta 5 565 perheellä. Vuoteen 2010 verrattuna…
Hallituspuolueiden edustajat ovat keskenään hyvin eri mieltä siitä, mitä valkoposkihanhien kannalle pitäisi tehdä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Valkoposkihanhet ovat lehden mukaan…
Helkaman mukaan vastaavanlaista myynnin kasvua ei ole nähty vuosikymmeniin. Pyöräkauppa käy nyt koronaviruksen vauhdittamana paikoin vilkkaammin kuin koskaan aikaisemmin. –…
Tänään 22. toukokuuta on YK:n yleiskokouksen julistama kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä. Luonnon monimuotoisuus on osa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) laajempaa…