Julkisen sanan neuvosto (JSN) antanut langettavat päätökset Koillissanomille, Ylelle ja Kymen Sanomille. Koillissanomien jutun päätös liittyy asiavirheisiin, joista toimitus oli…
Uusi yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman aloittaa virassa 1. elokuuta. Stenman toimii tällä hetkellä Pietarsaaren kaupunginjohtajana. Hänellä on aiempaa työkokemusta maahanmuuttojohtajana sisäministeriöstä…
Sisäministeriön mukaan muutos ei heikentäisi poliisin tunnistettavuutta. Poliisin virka-asussa voitaisiin tulevaisuudessa sallia nimilaatan lisäksi myös jokin muu yksilöivä tunnistemerkki, kuten…
Kokiksi opiskelevien Riku Reinin ja Aino Vihavaisen opinnot ovat loppuvaiheessa. Heidän opintonsa etenevät, vaikka koronavirustilanteen aiheuttama poikkeustilanne on tuonut opiskeluarkeen…
Puolustusvoimat testasi sairaalakäytössä olleiden hengityssuojaintein puhdistamista. Testi onnistui huippuasiantuntijoiden yhteistyöllä ja LUTin akatemiatutkija Katri Laatikaisen ehdottamalla vetyperoksidihöyrystysmenetelmällä. Huhti–toukokuun vaihteessa Puolustusvoimien…
HOK-Elanto avaa ensimmäisessä aallossa 1. kesäkuuta 17 ravintolaa eri puolilla toimialuettaan. Tiistaina 2.6. avautuvat 18 ravintolan ovet. Kesäkuun loppuun mennessä…
Kaikki vanhemmat eivät koe korona-aikaa samalla tavoin, vaan he tuntuvat jakautuvan hyvinvoiviin ja huonosti voiviin. Näin kertoo Jyväskylän yliopiston psykologian…
Tilastokeskuksen mukaan yksin asuvien määrä kasvoi edelleen vuonna 2019. Edelliseen vuoteen verrattuna yksinasuvien määrä kasvoi noin 30 000 hengellä .…
Origin by Ocean on tarttunut Itämeren rehevöitymisongelmaan ennakkoluulottoman ratkaisukeskeisesti. Yhtiö haluaa jalostaa levästä biopohjaisia raaka-aineita, joita voidaan hyödyntää uusilla tavoilla…
Suomalainen vaihtolava- ja konttikauppias Fincumet Container Oy tarjoaa nyt hoivakodeille viihtyisäksi suunniteltuja tapaamiskontteja, jossa asukkaat voivat viettää aikaa läheistensä kanssa.…