Suurtulva on noussut vahinkorajan yli Rovaniemellä. Kaupunkilaiset ovat pääsääntöisesti varautuneet tulvaan hyvin, auttaneet toisiaan ja tehneet hienoa työtä vahinkojen minimoimiseksi.…
Fortum on käynnistänyt yhteistyössä Advian Oy:n kanssa pilotin, jossa kaukolämpöverkon vuotoja paikannetaan satelliittikuvien avulla. Pilotin onnistuessa satelliittikuvilla voidaan korvata helikopterilla…
Stora Enso Metsän tekemässä drone-tutkimuksessa hyödynnettiin pienoiskopteria ja multispektrikameraa kirjanpainajatuhojen havaitsemisessa. Kuvatulkintasovellus pystyi tunnistamaan puut, joihin oli pesiytynyt kirjanpainajakuoriaisia. Puuston…
Metsähallituksen tarkastusten perusteella metson soitimilla on lintuja riittänyt ja myös kahden edelliskesän poikueet ovat onnistuneet hyvin. Lapissa vuosittain maaliskuun lopussa…
Valtakunnallisessa Food Business Challenge -ideakilpailussa kisataan opiskelijoiden parhaista uusista liikeideoista ja innovaatioista ruoka-alalla pellolta pöytään. Food Business Challenge järjestettiin SeAMKissa…
Lappiin viikonloppuna vyöryvä lämmin ilmamassa kärjistää tulvatilanteen reilun viikon kuluessa, Lapin ely-keskuksesta kerrotaan. – Vuorokauden keskilämpötilat nousevat niin korkeiksi, että…
Fortumin Pekka Lundmark puolusti hanketta ja peräsi tiukempia leikkauksia päästöoikeuksiin. Saksalainen energiajätti Uniper käynnisteli lauantaina uutta Datteln 4 -hiilivoimalaansa Nordrhein-Westfalenin…
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat lähivuosikymmeninä jopa enemmän kuolemaa kuin syöpä. Italian tilanne koronapandemiassa mahdollisista syistä erottui kuitenkin yksi, joka tuntuu…
Vihreiden mielestä Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat yhteensä noin miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin muun muassa joukkoliikenteen turvaamiseksi. Asiasta kertoo…
Vuoden nuori yrittäjä -kilpailu on Suomen arvostetuin nuorille suunnattu yrittäjäkilpailu. Kilpailussa painotetaan yritystoiminnan ansioita, innovatiivisuutta ja yrittäjämäistä asennetta. Finalistit valittiin Suomen…