Vuorineuvoksen, OP Ryhmän ex-pääjohtajan ja Suomen talouden monet kriisit nähneen Reijo Karhisen äänestä kaikuu huoli inhimillisistä kohtaloista. Nyt uhkaa toistua…
Terveydelle haitallisten elintapojen ja psykososiaalisten ongelmien kasautuminen altistaa nuoria tuki- ja liikuntaelinkivuille ja lisää riskiä työelämän ulkopuolelle jäämiselle varhaisaikuisuudessa. Lääketieteen…
Vastaanottokäynnit ovat jopa puolittuneet avosairaanhoidossa ja suun terveydenhuollossa. Koronavirusepidemian alkuvaiheessa helmikuussa avosairaanhoidon vastaanottokäyntejä oli viikossa noin 180 000. Maaliskuun puolessa…
THL toivoo selvittävänsä, kuinka moni puhdistamoiden alueilla on sairastunut koronavirukseen. Ihmisten elintavat ja tautiepidemiat näkyvät Lahti Aquan puhdistamolla. Tämä on…
Aalto-yliopisto on johtanut Nordic Sustainable Campus Network verkoston toimintaa sen perustamisesta vuonna 2011 lähtien. Verkosto tuo yhteen yli 45 korkeakoulua…
Vaikka suomalaisnuorten ongelmakäyttäytyminen on yleisellä tasolla vähentynyt, myönteistä kehitystä ei ole tapahtunut sosioekonomisesti huono-osaisimmilla nuorilla. Noora Knaappilan väitöskirjassa sosioekonomisten erojen…
Suurin osa tämänhetkisistä liikkumis- ja kokoontumisrajoituksista on voimassa 13. toukokuuta asti. Hallituksen odotetaan tänään päättävän, mitä näistä rajoituksista jatketaan pidemmälle,…
Syömiseen vaikuttavat muun muassa stressi, ympäristö, tulotaso ja arjen hallinnan taidot. On siis todennäköistä, että monen suomalaisen ruokailutottumukset ovat muuttuneet…
Sähkön markkinahinta pudonnut 50%, päästöt ennätysalhaiset. Koronan vaikutukset eivät vielä näy kulutuksessa. Poikkeuksellinen talvi on heiluttanut sähkömarkkinoita vuoden ensimmäisen neljänneksen…
Uusi vesiliikennelaki tuo liikennevirhemaksun käyttöön Suomen vesillä kesäkuun alussa, samaan aikaan kun maksu tulee voimaan tieliikenteessäkin. Tiukennuksena voi pitää myös…