Uusi tutkimus osoitti, että metsissä ympäri vuoden elävien lintulajien kannat pienenivät hakkuiden lisäännyttyä. Lajien kannat vähenivät sekä suojelualueiden ulkopuolella että…
Pekonen: Asiassa tapahtunut tietokatkoja, joita en pidä hyväksyttävinä. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) selvitys Suomen myöhästymisestä EU:n yhteisistä suojavarustehankinnoista on valmistunut.…
Koronakriisi syö toimistotilan tarvetta myös olojen palattua normaaliksi, koska puolet suomalaisista tekee mielellään töitä etänä aina kun mahdollista. Työeläkeyhtiö Varman…
EU:n jätedirektiivi edellyttää, että vuoteen 2020 mennessä jäsenmaiden on kierrätettävä 70 % rakennus- ja purkujätteistä materiaalina. Tällä hetkellä Suomessa ei…
Koska koirat liikuttavat omistajiaan ahkerasti, on Suomen Latu ry myöntänyt Suomen Kennelliitolle Vuoden liikuttaja -huomionosoituksen. Se jaettiin Suomen Ladun vuosikokouksessa…
Euroopan komissio linjasi 24.4.2020 antamassaan päätöksessä, että Suomen koronaepidemiaan liittyville valtiontukitoimenpiteille tarkoitettu puitetukiohjelma soveltuu EU:n sisämarkkinoille. Puitetukiohjelma mahdollistaa kansallisten tukitoimenpiteiden…
THL arvioi, että kunnat ja kuntayhtymät ovat olleet eriarvoisessa asemassa epidemiaan varautumisessa ja reagoimisessa. Koronavirusepidemiasta aiheutuvien sosiaali- ja terveydenhuollon jonojen…
“Rokote käyttöön aikaisintaan puolentoista vuoden päästä” Koronaepidemian huippu on Suomessa vielä kaukana edessäpäin, arvioi professori Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin…
Elävien bakteeribiosensorien käyttö mahdollistaa kasvi- ja sieniuutteiden nopean ja helpon bioaktiivisuustutkimuksen, selviää Jenni Tienahon 29.4.2020 tarkastettavasta väitöskirjasta. Uusiutuvia luonnonvaroja voidaan…
Professorien määrä yliopistoissa pienenee edelleen: viime vuonna kokoaikaisia professoreita oli viidennes vähemmän kuin vuonna 2009. Nyt yliopistoissa työskentelee 70 professoria…