Pauligin tavoitteena on tulla alan vastuulliseksi edelläkävijäksi sekä yhdeksi Euroopan nopeimmin kasvavista elintarviketeollisuuden yhtiöistä. Vuonna 2019 Paulig uudisti toimintamallinsa, organisaatiorakenteensa…
Yhteys luontoon on monille tärkeä nyt näin keväisenä poikkeusaikana. Moniaistiset luontokokemukset pysäyttävät hetkeen, auttavat irrottautumaan huolista ja peloista sekä kohottavat…
Tampereen yliopiston psykologian tutkijat ovat osoittaneet, että katsekontakti aiheuttaa videopuhelun aikana samankaltaisia fysiologisia tunnereaktioita kuin kasvokkaisessa tilanteessa. Erityisesti nyt koronaviruspandemian…
Kasvojentunnistus otetaan Suomessa toistaiseksi laajimpaan käyttöön 1.6. alkaen, kun teknologia liitetään yli 50 000 palkansaajan Ontime Työaikaraportointi -järjestelmään. Jatkossa työntekijä…
Loimaalla valkohäntäpeurojen tutkimusalueella 36 riistakameraa taltioi liikkujia kahtena vuonna muutaman viikon ajana. Myös ulosteita kerättiin dna-analyysejä varten. Kyse oli Turun…
Koronaepidemian aiheuttama merkittävä taloudellinen epävarmuus sekä rajoitustoimet ovat vähentäneet monen suomalaisen haluja kuluttaa. LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus –kyselyn mukaan 41…
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen arvion mukaan koronavirusepidemialla ja siihen liittyvillä rajoitustoimilla on merkittäviä vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja sosiaali-…
Työterveyslaitos, ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt yhdessä Suomen Yrittäjien, Business Finlandin, Opetushallituksen, Sitran ja Työturvallisuuskeskuksen kanssa keräävät ja jakavat kekseliäitä työkäytäntöjä, parhaita…
Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin liikemittareiden avulla, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu eläköityessä. Tulosten mukaan työntekijänaisten sekä työmatkansa julkisilla kulkuneuvoilla kulkeneiden kokonaisaktiivisuus laski,…
Maatalous- ja puutarhayritysrekisterin lopullisten tulosten mukaan Suomessa oli 46 800 maatalous- ja puutarhayritystä vuonna 2019. Tilojen lukumäärä väheni edellisestä vuodesta…