Etätyössä pitäisi olla samat rakenteet kuin työpaikalla tehtävässä työssä. Työnantajan on tärkeä säännöllisesti arvioida ja tarkastella, miten etätyö etenee ja…
Teknologian Tutkimuskeskus VTT ja rakennusalan toimijat ovat lähteneet etsimään ratkaisuja siihen, kuinka työmaista tehtäisiin entistä turvallisempia työympäristöjä älyvaatteiden ja data-analytiikan…
Finnoossa henkilöautoilu on toissijaisessa asemassa ja energiaratkaisuna ensimmäinen geoterminen lähilämpöverkko Uuden Finnoon rakentamisessa keskeisessä roolissa ovat uudet energia- ja liikenneratkaisut. Espoon…
Maailman suurin panimoyritys AB InBev on värvännyt joukkoihinsa suomalaisen start-up-yrityksen CH-Bioforcen suunnittelemaan oluenvalmistuksen sivuvirtojen hyödyntämistä. Sivuvirrat, kuten mäski tai ohran olki,…
Nastolan Veljeskylän entistä kaatopaikkaa tutkitaan kevään aikana. Alueelta on tutkimuksia varten poistettu puusto. Nastolan Veljeskylässä sijaitseva vanha kaatopaikka on ollut toiminnassa…
Pohjavesien tasot monin paikoin keskimääräisen tason yläpuolella. Hämeessä pohjavedenpinnat ovat nousseet syksystä lähtien ja pohjavesivarastot ovat täyttyneet hyvin. Pohjavedet ovat…
Realistinen aikajänne koko Euroopan siirtymiseksi ei-kemialliseen kasvinsuojeluun on pitkä. Suomella on etuja, joita kannattaa hyödyntää. Helmikuussa 24 tutkimuslaitosta 16 Euroopan…
Kun korona rajoituksineen sulki ravintolat, Etelä-Euroopassakin ruokailu siirtyi kotiin. Kotkalainen kartonginvalmistaja vastaa kysyntäpiikkiin. Kun ravintolat sulkivat koronaviruksen vuoksi ovensa niin…
Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) hallitus on vapauttanut työvelvoitteesta kaksi johtoryhmän jäsentä kasvomaskikauppojen selvittelyn ajaksi. Asiasta on käynnistetty ulkopuolinen selvitys, jonka on määrä…
Etätyössä tarvitaan itseohjautuvuutta, kurinalaisuutta ja kykyä sietää fyysistä yksinäisyyttä. Silti olennaisinta on, että työn hallinta on kunnossa, kertoo Terveystalon johtava…