Singapore on myöntänyt huhtikuun alussa vientiluvan suomalaisille munatuotteille sekä siipikarjan-, sian- ja naudanlihasäilykkeille. Vientilupaa siipikarjanlihalle ja kananmunille ei vielä saatu,…
Kinkkutemppu-kampanja rikkoi jälleen oman ennätyksensä saadessaan lähes 200 000 kotitaloutta mukaan joulun innostavimpaan kiertotaloustekoon. Kampanjan keräyspisteisiin toimitettiin joulunajan paistinrasvoja yhteensä…
Jos suomalaiset kaupunkilaiset saisivat toivoa kolmea asia ihannetyöpaikaltaan, toivoisivat he työpaikkaa, jonne pääsee julkisilla liikennevälineillä (47 %), työpistettä ja -pöytää,…
Muoti- ja tekstiiliteollisuuden liiketoimintamallin on muututtava perusteellisesti, ja tämä vaatii nopeaa luopumista pikamuodista. Vain näin muotialan ja sen toimitusketjujen vastuullisuutta…
Hankkeen tavoitteena on selvittää, millainen on hyvä ja toimiva vesihuolto vuonna 2050 ja millaisilla toimilla siihen päästään. Hanke on alkanut…
Turun kaupungin halki virtaava Kuninkoja on turkulaisten oma kaupunkipuro. Merestä Kuninkojaan vaeltavan meritaimenen on havaittu lisääntyneen puron eri osissa, mutta…
Hallitus päätti kehysriihessään varata ensi vuodelle neljän miljoonan euron lisärahoituksen kuntien ja alueiden ilmastotyön vauhdittamiseen. Kertaluontoisen lisäyksen myötä kunnille voidaan…
Suomalaisten suhtautuminen ydinvoimaan muuttui voimakkaasti vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Pitkään alamaissa ollut ydinvoiman kannatus nousi selvästi ja samalla ydinvoimaan nihkeästi…
Fortum on tehnyt sopimuksen Teknologian tutkimuskeskus VTT:n FiR 1 -tutkimusreaktorin käytöstäpoistosta Espoossa. Kyseessä on ensimmäinen ydinlaitoksen käytöstäpoistohanke Suomessa. Käytöstäpoistotyöt sisältävät…
EU:n kasvinterveyden tietoisuuden lisäämiseksi tehdyn strategian mukaan kaikkien jäsenmaiden tulee mitata, miten hyvin kansalaiset tuntevat kasvinterveyteen liittyviä asioita. YouGov Finland…