Liikkujan viikko 16.-22.9. kannustaa lahtelaisia liikkumaan yhdessä kestävällä tavalla. Tervetuloa aarrejahtiin, kävelemään, roskaretkelle tai skeittaamaan. Liikkujan viikon tapahtumien tarkemmat tiedot…
Meidän on uudistettava suhteemme luontoon, kirjoittaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder. Viime vuosikymmeninä moni kestävän kehityksen mittari on kääntynyt hyvään…
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Sortti-asemilla on kerätty poistotekstiiliä lähes vuoden ajan. Tekstiiliä on tuotu keräykseen lähes 120 000 kiloa eli noin…
Suomen talouden taantuma jää tämänhetkisten tietojen perusteella kuluvana vuonna pienemmäksi kuin aiemmin pelättiin. Suomen talouden ennustetaan supistuvan 4,7 prosenttia vuonna…
Työterveyshuollon itselleen järjestäneistä yrittäjistä jopa yli puolella on mukana palvelussa myös sairaanhoito, käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä Yrittäjien kuntabarometrista. Työterveyshuollon…
The post Keskuskauppakamari: Budjettiriihessä tehtävä työllisyyttä vahvistavia päätöksiä – työn verotuksen keventäminen ja paikallinen sopiminen tehokkaimpia keinoja appeared first on…
The post Turussa kehitetään poistotekstiilien kiertotaloutta appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post LAB-ammattikorkeakoulun ja LähiTapiolan yhteistyöstä syntyi opintojakso, joka ensi vuonna on tarjolla kaikille Suomen AMK-opiskelijoille appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Työuupumus: Uupunut ei ole välttämättä väsynyt appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.
The post Iäkkäät ihmiset ovat nuortuneet: fyysinen ja älyllinen toimintakyky on parantunut 30 vuodessa merkittävästi appeared first on Vastuullisuusuutiset.fi.