Oikeuskansleri Tuomas Pöysti puuttui huhtikuun lopussa tapaan, jolla hallituksen päätöksiä on tehty koronaepidemian aikana. Oikeuskansleri Pöystin mukaan kiire ei enää…
Kun valtioiden rajat ovat olleet koronan takia suljettuina, moni nuuskanhimoinen suomalainen on turvautunut uuteen nikotiininkorvaustuotteeseen. Ylen tietojen mukaan mintunmakuinen nuuskamainen…
COVID-19-pandemia on pienentänyt ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Koronakriisi osoittaa, että kulutuksen muuttaminen on mahdollista hyvinkin lyhyessä ajassa. Ylikulutuksen väheneminen kriisin kautta…
Mitkä toimialat kuuluvat tuen piiriin määritellään sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt hallituksen lakiesityksen, minkä jälkeen siitä annetaan asetus. Uusi…
Maailman ruokaturvapäivää vietetään kesäkuun 7. päivänä. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu ovat ensisijaisia tavoitteita Pauligilla joka päivä, ja Pauligin tuotteista saa…
LAB-ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelija Juulia Hämäläiselle on myönnetty Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten MMA:n stipendi. Stipendi myönnettiin tänä vuonna kuudelle opiskelijalle. MMA:n…
Kaupan alan vähähiilisyystiekartan tavoitteena on, että suomalainen kauppa on toimialansa globaali ilmastoedelläkävijä ja saavuttanut hiilineutraaliuden vuonna 2035, ja vuonna 2050…
Kaupunki haluaa kehittää tapahtumatoimijoiden ja elämysteollisuuden toimintaedellytyksiä Helsingissä. Osana tätä etenee Suvilahden alueen kehittäminen monipuoliseksi ja ympärivuotiseksi tapahtuma-alueeksi. aupunkiympäristölautakunnalle esitetään…
Vaarana on, että yhteiskunta jakautuu yhä syvemmin selviytyjiin ja kyydistä putoajiin. Kasvatustieteen tohtori Heikki Kinnarin mukaan elinikäistä oppimista ohjaavat nykyisin…
Poikkeustilan aikana seniorit ovat hyödyntäneet Digitaito-projektissa oppimiaan taitoja asioiden hoidossa, palvelujen tilaamisessa sekä yhteydenpidossa. Korona-ajan rajoitukset ovat eristäneet senioriväestön ja erityisesti…