Kolsterin Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa suomalaiset yrityspäättäjät kertovat, miten innovointia pitäisi edistää Suomessa. Heidän edustamistaan yrityksistä 60 prosenttia on saanut Business…
Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) sekä viiden muun koulutusorganisaation yhteistyöllä otetaan sosiaali- ja terveysalan uudet työntekemisen tavat haltuun seuraavan kolmen vuoden aikana.…
Metsistämme hakattiin vuonna 2019 Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan runkopuuta 73 miljoonaa kuutiometriä, josta metsäteollisuuden käyttöön 87 ja energiapuuksi 13 prosenttia. Vaikka…
Teollisuuden (TOL BCD) työpäiväkorjattu liikevaihto väheni Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 10,4 prosenttia vuodentakaisesta. Päätoimialoista liikevaihto väheni voimakkaimmin kemianteollisuudessa, 22,7 prosenttia vuodentakaisesta,…
Viime vuosien matala syntyvyys on herättänyt pohtimaan tilanteen poikkeuksellisuutta. Tuore tutkimus kertoo, että vastaavaa ei ole Suomessa koettu yli 300…
Kiertotalous voisi olla talouden uusi perusta ja keino saavuttaa hallituksen hiilineutraalisuustavoite. Kansallista kiertotalousohjelmaehdotusta valmisteleva ohjausryhmä hyväksyi työtä ohjaavan vision, jonka…
Kansallispuistojen kokonaiskäyntimäärä nousi viime vuonna taas uuteen ennätykseen, 3,22 miljoonaan. Tammisaaren saariston kansallispuistossa käyntejä oli Metsähallituksen mukaan lähes 52 000,…
Majavien aiheuttamien tulvien määrä on yli kymmenkertaistunut vuosina 1970—2018. Itä-Suomen ja Helsingin yliopiston tutkijat tarkastelivat majavien aiheuttamien tulvien määrää ja…
Euroopassa äärimmäisen uhanalaista hitupihtisammalta etsitään Kainuusta. Sammaleella on iso vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymisessä. Suomen luonnossa liikkuva tuskin osaisi arvata, että…
Aloite tuli Heinäveden kunnanvaltuustolta. Heinäveden kunnan alueilla sijaitsevien luostarialueiden ympärille kaavailtiin hiljaista turvavyöhykettä. Asia eteni valtuustoaloitteena. Lintulan ja Valamon luostareiden alueille kaavailtu…