Urheilun yleisötilaisuudet voivat alkaa kesäkuun alussa, kunhan väkimäärä ei ylitä 500:aa henkeä. Osallistujamäärään lasketaan urheilijoiden lisäksi muun muassa valmentajat ja…
Tutkijat selvittävät liikkumisen ja liikkumattomuuden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia
Oulun yliopiston professori Raija Korpelaisen johdolla on alkanut uusi tutkimushanke, joka tuottaa kansainvälisestikin ainutlaatuista tietoa fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon taloudellisesta…
Kolmea kaivosyhtiö Talvivaaran johtoon kuulunutta ihmistä syytetään Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Syytteet liittyvät maaliskuussa 2013 tehtyihin Talvivaaran osakkeiden merkintäoikeuksien…
Koirien äärimmäisen tarkan hajuaistin käyttö koronaviruksen tunnistustehtävissä voi osoittautua mullistavaksi välineeksi epidemian hallinnassa. Hajuerotteluun koulutetut koirat ovat aiemmin palvelleet menestyksellä…
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu taistelee monella rintamalla koronavirusta vastaan. Tredussa on aloitettu suojamaskien 3D-tulostaminen Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön.…
Voittajaidea on kuluttajan ja kaupan välisen logistiikan haasteen ratkaisija, kun pandemia-aika on lisännyt räjähdysmäisesti verkkokauppojen tilauksia. Huhti-toukokuussa järjestetyssä avoimessa PandemIdea-kilpailussa…
Kärsämäelle istutetaan 9000 taimea ja 4,6 hehtaaria Akava-metsää. Taimiteko edistää TEKille tärkeitä arvoja. Taimiteossa halutaan tehdä konkreettisia toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi.…
”Kuljetus tulee olemaan kokonsa vuoksi vaikuttava, mutta itse vaunusta ei nähdä vielä tässä vaiheessa kovin paljon” Tampereelle odotetaan tulevana viikonloppuna…
Haussa on nyt muun muassa termodynamiikan, teollisuusmateriaalien ja digitaalisen mallinnuksen osaajia. Teknillisille aloille on tähän mennessä rekrytoitu jo neljä professoria.…
Jo 93 prosenttia palkansaajista käyttää digitaalisia välineitä työssään. Välineiden käyttötavat ja sovellusten määrä kuitenkin vaihtelevat suuresti. Intensiivisimmin digivälineitä käyttävät korkeasti…