Hämeessä on hurmaavia paikkoja, kauniita maisemia ja iloista palvelua. Kaikkiin paikkoihin turistit eivät välttämättä löydä. Tilanteen parantamiseksi maakunnan matkailuun keskittyvälle…
John Nurmisen Säätiön uudessa kulttuurihankkeessa kerätään suomalaisilta mereen liittyviä muistoja. Muistojen meri -hankkeen tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja…
Koronaviruspandemia on vakava isku taloudelle EU:ssa ja muualla maailmassa. Sillä on erittäin vakavia sosioekonomisia seurauksia. Kansallisista ja EU:n tasolla toteutettavista…
Arviolta 50 000 suomalaista ja 50 000 ruotsalaista sairastaa ykköstyypin diabetesta (nuoruusiän diabetes). Taudin syntymekanismeja ei tarkalleen tunneta. Taudin puhkeamiseen…
Koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi Suomessa asetetut rajoitukset ovat kitkeneet selvästi myös muita tartuntatauteja, kertoo Lännen Media. Maalis-huhtikuun tartuntatautitilaston analyysi paljasti, että…
Motiva on julkaissut väsymättömän Energia-assarin, joka opastaa taloyhtiöitä energiatehokkuuden parantamisessa. Tekoälybotti vastaa muun muassa lämmitykseen ja ilmanvaihtoon, energia-avustuksiin ja energiatodistuksiin…
LAB-ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutukset ovat antaneet kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksen yhteiskuntasitoumus 2050 -verkkopalvelussa. Ensi syksystä lähtien sairaanhoidon, ensihoidon ja terveydenhoidon opiskelijat tekevät…
Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Sitra haastavat kaikki Suomen kunnat kisaamaan kiertotalouskunnan tittelistä. Tänä vuonna kilpailussa etsitään parhaita kunnissa tehtyjä…
Uusi raportti ”Maa- ja metsätalouden vesitalouden suuntaviivat muuttuvassa ympäristössä” kannustaa maa- ja metsätalouden vesitalouden kestävään ja monipuoliseen kehittämiseen. Viime vuodet…
Suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset tutkijat valottavat Ecological Processes -julkaisusarjan viidessä artikkelissaan metsätalouden ekologisia vaikutuksia Fennoskandiassa. Kirjoittajat korostavat, että kuolleen puun…