Rikkakasvihävite glyfosaatti on yksi maailman eniten käytetyistä torjunta-aineista. Tutkimuksissa on havaittu, että torjunta-aine voi vaikuttaa myös tuotantokasvien alkuvaiheen kasvuun. Lisäksi…
Maaliskuun lopulla käynnistyi luontorunokilpailu Suomen luonnon päivän kunniaksi. Kilpailu alkoi vahvasti, siihen on tullut yllättävän paljon runoja. Tähän mennessä kilpailuun…
Suomi pitää edelleen kärkisijaa maailmanlaajuisesti luomukeruualueiden pinta-alassa, vaikka ala pieneni yli puolella viime vuonna. Yhteensä luomukeruualueita on nyt maassamme lähes…
Vaikka Etelä-Suomessa on jo päästy nauttimaan keväisistä säistä, niin Lapissa lumikuormat ovat edelleen poikkeuksellisen suuria vuodenaikaan nähden. Lumikuormat koettelevat kattorakenteita…
Pelastus- ja ensihoitoalan ammattilaisille suunnattu verkkovertaistuki käynnistyy perjantaina 17.4. 2020. Uutta vertaistukimuotoa tarjotaan ensilinjan auttajille tukinet.net-verkkosivulla, joka mahdollistaa sekä kahdenkeskiset…
Opiskelijoille lähetettiin 2.4.2020 etäopetuksen toteutumiseen liittyvä kysely. Kyselyyn vastasi lähes 600 Tredun opiskelijaa eri toimipisteistä ympäri Pirkanmaata. Heistä 90 prosenttia…
Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on laatinut linjaukset, joiden avulla ohjataan hallinnonalan toimintaa kestävälle pohjalle. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan erityinen vastuu…
Pääkaupunkiseudun vesihuoltoverkoston pituus on noin 9000 km, josta jätevesiviemäröinnin osuus on noin kolmannes. Viemäriverkostossa virtaa noin 1,2 miljoonan asukkaan jätevesi…
Suomalaisista 66 prosenttia pitää koronavirusepidemiaa uhkana yleensä suomalaisten terveydelle ja 87 prosenttia yleensä suomalaisten taloudelle ja toimeentulolle, käy ilmi Elinkeinoelämän…
HSY:n Ilmastoinfo on julkaissut ensimmäisen jakson uudesta Ilmastoterapia-podcastsarjasta. Haluamme sarjassa tarjota vertaistukea, vinkkejä ja ratkaisuja ilmastoahdistukseen. Jokaisessa jaksossa on vieraana teemaan perehtynyt…