Realistinen aikajänne koko Euroopan siirtymiseksi ei-kemialliseen kasvinsuojeluun on pitkä. Suomella on etuja, joita kannattaa hyödyntää. Helmikuussa 24 tutkimuslaitosta 16 Euroopan…
Kun korona rajoituksineen sulki ravintolat, Etelä-Euroopassakin ruokailu siirtyi kotiin. Kotkalainen kartonginvalmistaja vastaa kysyntäpiikkiin. Kun ravintolat sulkivat koronaviruksen vuoksi ovensa niin…
Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) hallitus on vapauttanut työvelvoitteesta kaksi johtoryhmän jäsentä kasvomaskikauppojen selvittelyn ajaksi. Asiasta on käynnistetty ulkopuolinen selvitys, jonka on määrä…
Etätyössä tarvitaan itseohjautuvuutta, kurinalaisuutta ja kykyä sietää fyysistä yksinäisyyttä. Silti olennaisinta on, että työn hallinta on kunnossa, kertoo Terveystalon johtava…
Hossan kansallispuistossa retkeiltiin turhan reteästi lankalauantaina. Kansallispuistoon ytimeen oli ajettu moottorikelkalla ja seurue oli laittanut luvattomalle paikalle järven rannalle tulet…
Kymmenien siirtolaisten pelätään olevan kateissa Välimerellä. Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex kertoi sunnuntaina etsivänsä kumivenettä, jonka havaittiin perjantaina suuntaavan Libyasta…
Suomi on pyrkinyt hankkimaan ulkomailta sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöön erityyppisiä suojaimia. Eri suojaimilla on erilainen kyky suojata käyttäjäänsä, joten myös…
Suurimmassa osassa Suomen turvakodeista oli yhä tilaa pääsiäissunnuntaina, kerrottiin väkivallan uhreja auttavasta Nollalinjasta. Pääsiäissunnuntaina iltapäivällä turvakodeissa oli täyttä Oulussa, Kajaanissa…
Hallitus on saamassa tiistaina arvion siitä, onko sillä perusteita lopettaa Uudenmaan eristys tai jatkaa sitä yli aiemmin päätetyn ajankohdan. Asiasta…
Paavi Franciscus on vedonnut taistelujen keskeyttämisen ja köyhien maiden velkojen anteeksiannon puolesta pääsiäistervehdyksessään. Koronaviruspandemiasta johtuen paavi toimitti pääsiäismessun tyhjässä Pietarinkirkossa,…