Aloituspaikkoja ei ole tarkoituksenmukaista lisätä summanmutikassa vain siksi, että nuorisotyöttömyysluvut kaunistuisivat. Hallitusohjelmassa todetaan, että lisäyksen yhteydessä on varmistettava, että “yliopistojen…
Koronapandemia on vaikeuttanut maa- ja puutarhatilojen toimintaa, ilmenee Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n yhdessä kumppaniensa kanssa tekemästä kyselystä. Kyselyn mukaan…
Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisäämällä voitaisiin saada koronapandemian aiheuttamaa nuorten työttömyyttä kuriin, arvioi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) STT:n haastattelussa. Kososen…
Viria haukkasi Aureoliksen turvabisneksensä analytiikkakärjeksi muun muassa jalostamaan turvakameroiden tuottamaa dataa. Yritys on tehnyt pilottihankkeen jo ja tiedostaa liikkuvansa herkällä…
Euroopan komissio julkaisi 20.5.2020 Pellolta pöytään -strategian, jonka tarkoituksena on tehdä EU:n ruokajärjestelmästä entistä kestävämpi, reilumpi ja terveellisempi. Kokonaisvaltainen strategia…
Raikas lähdevesi on itsestään selvä asia Toholammin Härkänevalla, mutta luksusta melkein kaikkialla muualla maailmassa. Tästä oivalluksesta syntyi vuonna 1991 Finn…
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johdolla on aloitettu kansainvälinen tiedematkailuhanke, joka etsii keinoja lisätä tieteellisen tiedon osuutta matkailukokemuksissa. Scitour (Scientific Tourism)…
Suomalaisista jopa 70 prosenttia on kiinnostunut maalle muuttamisesta. Asia selviää ASV Arctic Smart Village oy:n Metropolia Ammattikorkeakoululta tilaamasta markkinatutkimuksesta, joka…
Englantia opiskelevien osuus on kasvussa peruskoulujen alaluokilla. Tilastokeskuksen mukaan vuosiluokkien 1–6 oppilaista englantia opiskeli viime vuonna 83 prosenttia. Edelliseen vuoteen…
Kansalaiset ja sidosryhmät toivovat lisää läpinäkyvyyttä, konkretiaa ja ymmärrettävyyttä ilmastolakiin, käy ilmi tähänastisten keskustelutilaisuuksien ja kuulemisten pohjalta tehdystä yhteenvedosta. Keskusteluihin…