WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen on kuvannut jo kuolleeksi luullun Venla-norpan eteläisellä Saimaalla. Venla on vanhin elossa oleva saimaannorppa. Sen elämänkaari…
Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan tekkiläiset yrittäjät tienaavat varsin hyvin. Päätoimisten tekkiläisyrittäjien vuosiansiot ovat pysyneet lähes ennallaan ja sivutoimisten tulot…
Poikkeuksellisten olojen määritelmä täyttyy, arvioi Etla lausunnossaan hallitusohjelman poikkeusolojen mekanismin käyttöönotosta. Taloustilanne on poikkeuksellinen, vaikka talous supistuisi vain viisi prosenttia.…
Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona 20.5.2020 luonnon monimuotoisuutta ja ruuan tuotantoa koskevat tiekartat tulevalle vuosikymmenelle. Tilanteessa, jossa koronaviruskriisi on tuonut yhä…
Oulun yliopisto lisää merkittävästi jo syksyn 2020 aloituspaikkamääriä. Yliopiston hallitus päätti 20.5.2020 lisätä sekä kandidaatti- että maisterivaiheen aloituspaikkoja yhteensä 249:llä.…
Julkisen sanan neuvosto (JSN) antanut langettavat päätökset Koillissanomille, Ylelle ja Kymen Sanomille. Koillissanomien jutun päätös liittyy asiavirheisiin, joista toimitus oli…
Uusi yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman aloittaa virassa 1. elokuuta. Stenman toimii tällä hetkellä Pietarsaaren kaupunginjohtajana. Hänellä on aiempaa työkokemusta maahanmuuttojohtajana sisäministeriöstä…
Sisäministeriön mukaan muutos ei heikentäisi poliisin tunnistettavuutta. Poliisin virka-asussa voitaisiin tulevaisuudessa sallia nimilaatan lisäksi myös jokin muu yksilöivä tunnistemerkki, kuten…
Kokiksi opiskelevien Riku Reinin ja Aino Vihavaisen opinnot ovat loppuvaiheessa. Heidän opintonsa etenevät, vaikka koronavirustilanteen aiheuttama poikkeustilanne on tuonut opiskeluarkeen…
Puolustusvoimat testasi sairaalakäytössä olleiden hengityssuojaintein puhdistamista. Testi onnistui huippuasiantuntijoiden yhteistyöllä ja LUTin akatemiatutkija Katri Laatikaisen ehdottamalla vetyperoksidihöyrystysmenetelmällä. Huhti–toukokuun vaihteessa Puolustusvoimien…