Vakavat tapaturmat ovat reilusti vähentyneet ja rakennusala on onnistunut pudottamaan kaikista toimialoista tasaisimmin tapaturmataajuuttaan. Työturvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan ja…
Huono-osaisuuden vähentämiseen tarvitaan yhteisiä maakunnallisia tavoitteita. Yksittäisten kehittämishankkeiden ja eri toimijoiden tulisi tehdä nykyistä paremmin koordinoitua yhteistyötä keskenään. Tämä ilmenee Diakonia-ammattikorkeakoulun…
Tuore tutkimus osoittaa, että puusta, kasveista ja bakteereista saatava nanoselluloosa voi toimia liimana vahvoissa ja toiminnallisissa nanomateriaaleissa. Nanoselluloosa on hyvin…
Yhteismetsien alku juontaa kauas Suomen historiaan. Ensimmäiset yhteismetsät perustettiin 1880-luvulla, kun Suomen senaatti antoi aikanaan Ruotsin vallan aikana annettuja knihtisopimuksen…
Luonnonmaantieteilijä Julia Kemppisen väitöstutkimuksen mukaan kasvien ja maaperän veden välinen vuorovaikutussuhde on voimakas paljakalla. Tunturimaisema on sulavesipurojen halkomaa. Maaperän ja…
Maaliskuussa alkaneen poikkeustilan aikana liikenteen päästöistä muodostuvan typpidioksidin pitoisuudet ovat olleet Suomen kaupungeissa noin puolet pitkän ajan keskiarvosta. Katupölyä esiintyi…
Luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen Vesa Vihriälän työryhmän esittämiin ilmastoinvestointeihin sekä ympäristöministeriön työryhmän esityksen periaatteisiin kestävästä elvytyksestä. Ilmastotoimet ovat esityksissä vahvasti mukana,…
Tredusta valmistuvien opiskelijoiden määrä näyttäisi pysyvän tämän kevään poikkeusoloissa lähes normaalilla tasolla. Valmistuvia opiskelijoita ohjaaville opettajille tehtiin 27.-30.4.2020 kysely, jolla…
Koronakriisi on iskenyt rajusti kauppaan. Joillakin erikoiskaupan aloilla liikevaihto on romahtanut jopa 80–90 prosenttia, sanoo edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen Kaupan liitosta.…
Arvoisat äidit, Äitienpäivänä luonnonkukat nousevat ilahduttamaan. Linnut ovat pesäpuuhissaan. Kuin kunnianosoituksena kaikille äideille. Tänä vuonna valtakunnallista äitienpäiväjuhlaa ei voida järjestää…