Opiskelijavanhemmuus nousi ilmiönä esiin, kun Yle tutki Tilastokeskuksen aineistoa siitä, millaiset ihmiset ovat saaneet lapsia 1990-luvulta tähän päivään. Ensin aineistosta…
Monessa kodissa syödään sunnuntaina valkeakoskelaisen Hakafood Oy:n tekemiä äitienpäiväkakkuja. Kakkuja tehdään alihankintana Riitan Herkun brändillä. Riitan Herkku on yksi firman…
Suomessa valmistellaan parhaillaan tekstiilien erilliskeräysmahdollisuutta sekä tutkitaan poistotekstiilien erilaisia jatkojalostusratkaisuja. Keräyksen ja kierrätyksen mallien varsinainen jalkautus vaatii kuitenkin yhteistyötä muun…
Jalankulku ja kävelykeskustat korostuvat uudessa suosituksessa siitä, kuinka liikkuminen tulisi järjestää kaupunkien keskustoissa. Niiden varaan rakentuu keskustojen kaupallinen ja kulttuurinen…
Air Francen lennoille pääsee vain maski kasvoilla kuumemittauksen kautta. Britannia on mediatietojen mukaan asettamassa ulkomailta saapuvat karanteeniin. Lentoyhtiö Air France…
Jotta suomalaiset hankkeet koronavirusrokotteen kehittämiseksi voisivat jatkua, myöhempiin työskentelyvaiheisiin on saatava lisärahoitusta. Koska ylipistoissa tehdään koronatilanteen vuoksi vain välttämätöntä tutkimus-,…
Koronviruksen käsittely mediassa jatkuu vilkkaana niin Suomessa kuin muissa pohjoismaissa. Retrieverin media-analyysi tutki koronauutisoinnista eniten mainintoja keränneet henkilöt. Suomen ja…
Keskuskauppakamarin @romakka -podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan ydinvoimasta, EU:n ilmastopolitiikasta ja siitä, miten koronakriisi on vaikuttanut yhteistyöhön Euroopan parlamentissa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja…
Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Perinteiset tapahtumat on koronaviruspandemiasta johtuen peruttu, mutta luvassa on ohjelmaa erityisesti sosiaalisessa mediassa. Euroopan yhdentymisen alkusysäyksenä pidetystä…
Suomalaisten EU-myönteisyys on notkahtanut. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) arvo- ja asennetutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten EU-myönteisyys on pudonnut seitsemän prosenttiyksikköä viime…