Korona-aika on saanut monet hakemaan ajankulua äänikirjoista. Useat äänikirjapalvelut ovat vuoron perään tiedottaneet kuuntelumäärien kasvusta. Esimerkiksi Suomen markkinajohtaja BookBeat riemuitsi…
Hollannissa ainakin kaksi minkkitarhan työntekijää on saanut koronatartunnan hoitamaltaan minkiltä. minAsiasta ovat kertoneet useat kansainväliset mediat, kuten uutistoimisto Reuters sekä…
”Välittömän terveydellisen uhan lisäksi koronaviruksella on myös pidempiaikaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Lasten osalta huolena on, että epidemia ja sen vaikutukset pahentavat…
Kokeilun tulokset ovat suurelta osin positiivisia. Sekä museot että taiteilijat pitivät tukea tarpeellisena. Aikaisemmin taiteilijoille on maksettu satunnaisesti näyttelypalkkiota museonäyttelyihin…
Lahtelaisten palvelutalojen asukkaat pääsevät tällä viikolla nauttimaan pihakonserteista, kun Sinfonia Lahden muusikot jalkautuvat 26.-28.5. pienryhmissä palvelutaloihin. Kuusi eri pienryhmää esiintyy…
Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö on myöntänyt yhden Nuoren tutkijan 5000 euron apurahan ja yhden Työtä luovat, arkea helpottavat,…
294 on Dome Karukosken ohjaama lyhytdokumentti suomalaisen ruokakaupan henkilökunnasta koronakriisin aikaan keväällä 2020. Dokumentin on tilannut HOK-Elanto kunnianosoituksena ja kiitoksena…
Lähes 60 prosenttia suomalaisista on valmiita tinkimään eduistaan ja elintasostaan koronaviruksen taloudellisten seurausten selättämiseksi, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja…
Kattava kouluruoka ja välkyt välipalat -hankkeessa selvitetään koulupäivän aikaisen ruokailun eli koululounaan ja välipalan tarjoamisen nykytilaa. Hankkeessa tullaan esittämään myös…
Turun yliopisto on ollut mukana koordinoimassa kansainvälistä hanketta, jonka tavoitteena on opettaa aikuisille maahanmuuttajille paikallista kieltä taiteen avulla museoissa, luokkahuoneissa…