Helsingin keskustan Food Market Herkku on valittu voittajaksi Suomen Paras Hevi 2020 -kilpailussa, jonka järjesti ammattilehti Puutarha-Sanomat. Viisihenkinen tuomaristo piti…
Suomen Yliopistokiinteistö Oy (SYK) investoi neljään hankkeeseen kompensoidakseen omat ilmastopäästönsä. Hankkeet kohdistuvat Ugandaan, Panamaan, Kambodzaan ja Suomeen. Hankkeiden ilmakehästä hiiltä…
Juuri julkaistu Kestävän kehityksen johtaminen ja toimeenpano paikallistasolla (KESTO) -tutkimus korostaa valtion ja kuntien yhteistyön merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa…
Terveydestä ja hyvinvoinnista on saatavilla nykypäivänä valtava määrä informaatiota. Kyky suodattaa tätä informaatiotulvaa ja ymmärtää lukemaansa nousee yhä tärkeämmäksi. Suomalaisnuoret…
Työolobarometrin ennakkotiedot kertovat, että vuonna 2019 työelämä kehittyi monessa suhteessa myönteiseen suuntaan. Viime vuoden talouden positiivinen vire näkyy tuloksissa selvästi.…
Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä ja muu Eurooppa pian sen jälkeen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää muun muassa sitä, että uudet…
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on ainakin hetkellisesti muuttanut kulutustottumuksia. Turun yliopistossa vertaillaan nyt, miten koronakriisiin suhtaudutaan Suomessa ja Yhdysvalloissa. Taloussosiologian professori…
Sulavat jää- ja lumimassat saavat vesistöt tulvimaan yli äyräidensä. Näky on tuttu Suomen keväässä etenkin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, mutta tänä…
Tänä keväänä julkaistun kalatutkimuksen tulokset olivat kolkkoa luettavaa kalanpoikasten elämästä. Mikromuovi maistuu poikasille siinä missä muukin ruoka. Tutkimuksen mukaan poikaset…
Kaupunkien ja kuntien kestävää kehitystä vauhdittava Kestävä kaupunki -ohjelma käynnistää kahdeksan kokeilua. Kokeilut testaavat uudentyyppisiä ratkaisuja, joilla viherympäristön terveysvaikutuksia voidaan…